Veronpalautukset kiertoon

Veronpalautuspäivä tuli ja meni. Rahaa saattoi tietotekniikkaan taas palaa, mutta ei nyt mitenkään älyttömiä onneksi, pientä säätöä 🙂

NAS

NAS-palvelimen osalta ajaudun taannoin taas kerran boottiongelmaan, kun Acerin typerä halpisemo ja SATA-ohjainkortti eivät osanneet päättää, mikä SATA-portti tällä kertaa olisi ensisijainen. Puolen tunnin taistelun ja johtorumban jälkeen sain kuin sainkin NASsin taas tulille ja samalta seisomalta päätin, että tämä pitää tehdä uusiksi.

Puolisattumalta sain samoihin aikoihin vanhan läppärini vielä toimimaan ja koska kyseessä varsin pätevä peli (i5, 8Gt muistia, jne), niin päätin asennella ko. värkistä koneen isälleni, joka oli tuskaillut vanhan pöytäkoneensa kanssa muutamaankin kertaan. Läppäriin SSD sisään ja Windows 10 ja siitähän tuli varsin soiva peli. Samalla NAS-purkkiin vapautui oikeaa rautaa, joka sai meikäläisen varsin tyytyväiseksi. Vielä kun satuin bongaamaan tori.fistä jonkun myymästä ko. emolle sopivaa Intelin Core 2 Duo e8400 -prosessoria, vieläpä kaksin kappalein hintaan 15 € (yhteensä), niin kaupat lukkoon ja NASsia rakentamaan.

Samalla kun NASsia kerran tein uusiksi, niin asentelin siihen uusimman version FreeNASsista. Raudat sisään ja FreeNAS ajoon. Tällä kertaa kun emolevy jopa tuki S.M.A.R.T.ia, niin paljastui, että yksi 500 Gt:n levyistä oli jo tiensä päässä. Eli päivitys tuli juuri oikeaan saumaan. Onnekseni isän koneesta jäi ylimääräiseksi myös yksi 500 Gt:n kiintolevy, joten ei muuta kuin limppu vaihtoon. Siinä kun irrottelin kahden levyn kelkasta ”hotswappina” yhtä levyä, niin tuli mieleen, että tämän kun tiputtaa, niin saa sanoa good byet myös toiselle levylle ja sitä myötä datalle, jota NASsilla oli (backupit oli kyllä kunnossa :)). Tämän johdosta kuitenkin singahtelin tutkimaan, josko jostain saisi kohtuuhintaan 3,5″ levykelkkoja 5,25″ paikkoihin. Ja löytyihin niitä, jopa Jimm’siltä. Kolme kappaletta näitä tilaukseen ja jopa se alkoi näyttämäänkin NASsilta koko palvelin. Eikä tarvitse pelätä rikkovansa levyjä vaihdettaessa. Meinaan että viellasia sektoreita löytyi myös tuosta isän levyltä ja se nyt pitäisi piakkoin vaihtaa. Myös muut levyt alkavat ikänsä puolesta olla siinä tilanteessa, että vaihtoon saisi laittaa. NASsin osalta seuraava projekti onkin hankkia Teraset levyt noiden 500 Gigaisten tilalle.

Varastohommia

Siinä missä NASsin viritys oli oma projektinsa, tulin samoihin aikoihin testanneeksi myös toisen palvelinrautani. Olin siinä luulessa vuosi sitten tehdyn pikaisen testailun perusteella, että ko. palvelimesta oli emolevy mennyt rikki. Tämänkertainen testailu kuitenkin osoitti, että tosiasiassa palvelimesta olikin virtalähde rikki (ja minä muka vuosi sitten testasin virtalähteenkin). Noh. ei siinä kuin vanhoista palikoista testaileen, josko saisi yhden toimivan virtalähteen aikaiseksi ja saihan sen, tosin toimintaa riitti vain pariksi päiväksi ja sen jälkeen poweri irtisanoi sopimuksen lopullisesti. Jimm’siltä taasen tilausta vetämään halvasta powerista ja niin saatiin virtualisointialustakin jälleen rokkaamaan.

Lisäksi varastoa on (ainakin vaimon mukaan) hallinnut minun tietokoneromut. Nämä on olleet yhdelle seinähyllylle sijoitettuna, lienee parempi etten sano montako hyllyllistä rouvan tärkeitä tavaroita varastossa on 😀 Vaimon työpaikalta kuitenkin vapautui vanhaa toimistotavaraa, joten saimme käyttöömme isohkon rulokaapiston. Pari iltaa sitten siivoilin tuota tietokonehyllyäni ja pyrin kaappiin ottamaan vain ”rojut” joista vielä vois jotain saadakin aikaan, sekä sellaiset mitkä ehdottomasti pitää säilyttää, kuten alkuperäispakkaukset :).

Täytyy sanoa, että tämä on kyllä ollut yksi parhaista hankinnoista. Vielä kun sain käyttöön Ikean pahvilaatikot, niin kylläpäs ei tarvi enää kaikkea säilyttää yhdessä ”miljoonalaatikossa”.

Loppukevennys

Jouluna oltiin äidillä syömässä ja… no aloitetaas alusta. Taannoin äitini valitteli tietokoneensa (BlackBox) hieman tökkivän ajoittain ja kuvan menevän pikseleiksi. Aavistelin heti että kyseessä voisi olla lämpöongelma ja kysäisin onko hän muistanut puhdistaa kotelon suodatinta, ja vastaus ”ai mitä suodatinta” kertoikin kaiken oleellisen. Etulevy auki ja suodattimen päältä löytyi orava, tai no, ainakin oravan verran pölyä, valehtelematta. Sillä kertaan en ehtinyt enempää tuohon paneutumaan, mutta joulun aikaan päätin sitten kinkkua sulatellessa vilkaista koteloon sisälle. Ja kyllähän sitä sinnekin oli pölyä kerääntynyt, ”hieman”. Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Ja huomautettakoon, että kyseinen kone on sijoitettuna pöydälle, ei edes lattialle :O

WhiteBoxin päivitystä

Eihän se Whiteboxin päivittäminen ihan heti päättynyt taaskaan, ja uusiakin ajatuksia jo on mielessä. Loppuvuosi kuitenkin tarjosi WhiteBoxiin uutta ainakin seuraavasti

  • CableMod AIO sleeving kit. Molempiin AIO-jäähdyttimiin hankin valkoisen sleeving kitin. Melkoisen sitkeä asennettava, mutta aikansa ährättyään asettui paikalleen. Kiinnikkeet varsinkin olivat melkoinen päänvaiva, eikäpä kaikki ihan täysin kiinnittyneetkään, mutta ajavat asiansa.
  • 2x Corsair HD140 RGB -puhaltimia ohjausyksikön kera. Nämä tulivat siis Kragen X61:n jäähdyttimelle, jossa NZXT:n omat puhaltimet olivat jo alkaneet ääntämään. Lisäksi Corsairin puhaltimet kiertävät hitaammin, joten ovat siksikin hiljaisempia. Tavoitteena oli saada jatkuvapuhalteinen hiljainen ”puhallin” kotelon etuosaan ja siinä onnistuin.
  • Corsair Lightning NODE Pro, jossa 4-ledinauhaa. Phobyan ledinauhoihin hermonsa menettäneenä lähdin kokeilemaan Corsairin hieman modernimpaa settiä. Ja onhan tuossa setissä nyt laadullisestikin eroa Phobyan pilipalivärkkeihin 🙂 Samalla saatiin myös HD140-puhaltimet USB-ohjatun valoyksikön ”taakse”.
  • Niin ja meinasi unohtua. Etujäähdyttimen kylkeen modasin muovisesta valkoisesta kulmalistasta peitelevy 🙂

Nyt voidaankin todeta, että WhiteBox v2 on saanut lopullisen muotonsa. Ylenmääräistä painetta päivittämiselle ei ole, mutta toki se custom loop -vesijäähy kiinnostais. Tähän tarkoitukseen olisi kuitenkin aiheellista myös päivittää kotelo ja näitä olenkin jo alustavasti tutkaillut. Toistaiseksi selkeälle ykköspaikalle on noussu juuri julkaistu Fractal Designin Define R6. Saas nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

Unigine Valley -testi

Uniginen testit ovat varsin tuttu näky vlogaajien käytöstä. Heaven tai Valley pyörivät näytöillä lähes aina, kun halutaan testata näytönohjaimen suorituskykyä, tai jäähdytystä. Varmasti myös uusi Superposition tulee valloittamaan ruudut, joskin ko. testistä jäi itselle hieman yliyrittämisen fiilis, mutta asiansa ajaa varmasti.

960 SSC (OC) vs 980 HOF (vakio)

Itse pyörittelen useimmiten Valleytä, koska se on ollut aika toimiva ratkaisu sen sukupolven näytönohjaimiin, mitä itselläkin on. Aiempaa Valley-testi taustaa löytyy mm. AMD-prossuajoilta sekä GTX 960 ja 980 näyttiksillä.

Ja koska ko. testiä on tullut ajettua myös i5 prossun kanssa 980:llä, sekä ilma-, että vesijäähdytettynä, niin päätin tästäkin koostaa kuvakokoelman. Ao. kuvassa kannattanee kuitenkin huomioida, että keskimmäinen 980 ilmajäähdytetty ja ylikellotettu tulos on syntynyt erittäin meluisan puhallinorkesterin säestyksellä ja se ei missään nimessä ole ollut päivittäiseen käyttöön tarkoitettu kellotus. Tuo osaltaan selittää ylikellotetun ilma- ja vesijäähdytyksen välistä pienehköä eroa 🙂

Vasemmalta: Vakiokellot ja ilmajäähdytys, maksimaalinen ylikellotus ilmajäähdytyksellä, maksimaalinen ylikellotus vesijäähdytyksellä.

KFA2 GeForce GTX 980 Hall Of Fame 4 Gt

Kuva: guru3d.com

Reilut 1,5 vuotta sitten ostin KFA2:n GeForce GTX 980 Hall of Fame -näytönohjaimen. Näytönohjain on palvellut omassa, kohtalaisen vaatimattomassa pelikäytössä erittäin hyvin.

Ko. näytönohjaimen valitsin lähinnä siksi, että se oli valkoinen ja sopi näin ollen kuin nenä päähän WhiteBoxiin. Ennakkoon lueskelin että ko. näytönohjaimen jäähdytys on varsin kovaääninen, mutta itse en sitä ilmajäähdytteisenä vakioasetuksilla kokenut mitenkään erityisen kovaääniseksi, joskin vertailukohdat on hieman vähissä.

Ja sitten se ylikellotus. Ilmajäähdytteisenä ko. näyttiksen ylikellotus oli melko tahmeaa. Ytimelle pystyi antamaan enimmillään +40 MHz ja muisteille +400 MHz kelloja, ilman että kuvassa esiintyi ongelmia. Tässä vaiheessa Uniginen Valley -testissä paineltiin hyvin nopeasti maksimilämpöihin, n. 81 asteeseen. Ko. tilanteessa myös desibelit alkoivat ollaa luokkaa ei kiitos. Tässä yksi syy, miksi en vakiojäähyllä viitsinyt näyttistä pitää kellotettuna.

Muutaman päivän tässä nyt olen sitten katsellut näyttistä vesijäähytettynä ja hieman päässyt kellotustakin testailemaan. Toistaiseksi järkevät kellot näyttäisi löytyneen ytimen +90 MHz:stä ja muistin +500 MHz:stä. Näillä Valleytä ajettaessa näyttiksen lämmöt nousee hitaasti 61 asteeseen saakka ja jämähtää siihen. Jäähdyttimen puhallin tuossa vaiheessa käy vain 60% tehoilla, vesipumppu ja mm. VRM:ä jäähdyttävä G12:n pikkupuhallin täysillä, joskin jälkimmäisten äänenvoimakkuus on niin mitätön, että niistä ei mitään haittaa ole. Ja tuo jäähdyttimen 60% puhallusvoimakkuuskin on huomattavan paljon hiljaisempi, kuin ilmajäähdytteisenä näyttis mölysi.

Loppuyhteenvetona todettakoon, että näyttiksen vesijäähy on ollut erittäin positiivinen yllätys. Asennuksen kanssa oli pientä säätämistä, kun vesijäähyblokin/-pumpun viereen jäävä jäähdytyssiili tuli pari milliä liian lähelle (alle), mutta ”dremelillä” siitäkin selvittiin. Muilta osin asennuksessa ei ollut mitään erikoista, jos osaa tietokoneen kasata, niin osaa myös Kraken G12:n asentaa näyttikselle 🙂 Suosittelen 5/5.

WhiteBox v2

Päätin viimein nimetä PC-rakennelmani uudelleen, alkuperäinen WhiteBox on jo sen verran kokenut muodonmuutosta, että oli jo korkea aika lisätä nimen perään v2.

NZXT Kraken G12

Viimeisimpänä muutoksena koneeseen saatiin NZXT Kraken G12, joka on näytönohjaimen vesijäähdytyskehikko. Käytännössä kyseessä on siis metallikehys, joka kiinnitetään näytönohjaimen alkuperäisen jäähdyttimen tilalle. Kraken G12:n mukana toimitetaan 92mm puhallin, joka huolehtii näytönohjaimen piirien (VRM jne…) jäähdytyksestä.

Tämän lisäksi pitää hankkio AIO-vesijäähdytin, jolla jäähdytetään näytönohjaimen ydintä. Käyttäjäkunnan iloksi NZXT tukee myös muiden valmistajien AIO-jäähdyttimiä, yhteensä tuettujen jäähdyttimien listalla on yli 30 AIO-jäähdytintä ja 40 erilaista näytönohjainta. Omaan järjestelmään jäähdyttimeksi tuli NZXT:n Kraken X31, joka on samaa sarjaa ja sukupolvea prosessoria jäähdyttävän Kraken X61:n kanssa. Lisäksi oleellisena osana sopassa oli itsessään jäähdytinkenno, joka X31:ssä on 120mm puhaltimella varustettu, joten oli vielä mahdollista sovittaa S340:n sisään kaiken muun lisäksi.

Pienen säätämisen jälkeen järjestelmä toimii kuin junan vessa. Lämpötilat ylikellotettuna kuormituksessa putosivat 81 asteesta 61 asteeseen. Ja tuossa vaiheessa jäähdyttimen puhallinkin pyörii vasta 60% teholla, eli ei pidä mitenkään suurta meteliä itsestään.

SpeedFan

Alunperin yritin käyttää puhaltimien ja pumppujen hallintaan NZXT:n CAM-sovellusta, mutta sen käyttäminen osoittautui hankalaksi. Näytönohjaimen pumppu ”rutisi” ikävästi alemmilla kierroksilla ja ylemmillä kierroksilla taas puhallin alkoi pumppaamaan kierroksia 120-160 kierroksen heitolla (esim. 1020 > 1180 > 1020…). Aikana testailin homman hanskaamista BIOSin hallintatyökaluilla, mutta sekin osoittautui mahdottomaksi. Loppujen lopuksi päädyinkin käyttämään laajalti käytettyä SpeedFan-sovellusta. Tovin aikaa selailin asetuksia ja katselin asetusvideoita, ennen kuin sain homman rokkaamaan kuten pitää. Onneksi nykyisellä emolevyllä on noita PWM-hallittuja puhallin-/pumppuliittimiä riittävästi, joskin X61:n puhaltimille piti tilata erillinen ”haaroitin”, jotta saadaan ne vielä oman liitännän kautta hallittaviksi ja voidaan näin ollen pitää vesipumpuilla staattisemmat nopeudet. Nyt myös osa puhaltimista on kytketty niin, että ne ei vähällä kuormalla pyöri ollenkaan, joten WhiteBox on aika hiljainen kaveri.

Ja kertana kiellon päälle korjasin vielä rikkinäisen ledinauhankin, joten valaisupuolikin on taasen kunnossa 🙂

Pitäiskö taas blogata

Vettä on taas virrannut Pyhäjoessakin sen jälkeen kun viimeksi bloggasin, ehkä taas olis pikkuhiljaa aika herätellä henkiin tätäkin blogintekelettä. Ja jotta jutunjuurta saadaan paremmin, niin kirjoittelen vähän laajemmin yksittäisistä aiheista. Tässä nyt kuitenkin pientä yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtumaan.

Viime vuoden puolella tuli jo tehtyä pieniä modauksia WhiteBoxiin. Maalasin mm. lisäkorttipaikkojen peitelevyt valkoisiksi ja vaihdoin näytönohjaimen ja emolevyn virtakaapelit valkoisiksi.

2017 alkoi sitten eräänlaisella ”antaa palaa” -asenteella ja tilaukseen osui Jimm’sin bundle, johon oli pakattu Asuksen Strix Z270H Gaming -emolevy, 16 Gt:a Kingstonin DDR4:sta ja Intelin Kaby Lake i5-7600k -prosessori. Vanha prossu, emo ja muisti meni Tori.fi:ssä kaupaksi suhteellisen jouhevasti. Ihan kommelluksitta ei selvitty uuden kokoonpanon kans, mutta takuuhuolto hoiti homman.

Viime kuussa sitten jouduin taasen pieneen päivitystouhuun, kun viisi vuotta vanha Kingstonin V300 120 Gt:n SSD sanoi sopimuksen irti. Levyn kunto testeissä näytti 99%, mutta silti levy kenkkuili erikoisesti, joten liekö meni jokin ohjauspiiri tms… Tähän tuli tilalle Kingstonin UV400 240 Gt:n SSD. Pahaksi onneksi tuo 120 Gigainen ”limppu” oli järjestelmälevy, joten tässä nyt on viime päivät, tai viikot käytetty järjestelmän uudelleenasennukseen. Tyhmästä päästä kärsii, olishan tuossa ollut uudempaakin SSD:tä winkkulevyksi tarjolla :/

Mutta tälläistä pientä täällä tällä kertaa. Tarkempaa dataa valinnoista ja kokemuksia niiden käytöstä myöhemmin yksittäisissä artikkeleissa.

Long time no see

Jopas on päässyt vierähtään aikaa edellisestä päivityksestä. Tämä ”kuiva kausi” on pääpiirteiltään johtunut siitä, etten ole juurikaan rakennellut mitään uutta. Oikeastaan ainut isompi tapaus tietoteknisessä touhussa on ollut virtualisointialustan kyykkääminen. Eli kyseessä siis halvan kuluttajaraudan päälle rakennettu palvelinkone, joka ensimmäisten pakkasten aikaan sanoi sopimuksen irti. Kuvittelin ongelman olevan virtalähteessä, mutta tosiasiassa ongelma olikin emolevyssä. Koska työskentely kylmässä varastossa ei houkuttanut, jätin ko. laitoksen sammuksiin. Katsotaan josko keväämmällä löytyis aikaa, intoa ja budjettia korjata tilanne. Onnekseni tuolla ei mitään niin kriittistä tavaraa ollut, että se olisi tarvinut heti saada takaisin tulille.

Hieman olen jo pyöritellyt ajatuksissa uusissa hankinnoissa, mutta toistaiseksi olen ainakin onnistunut pidättäytymään ostoista. Intel-pohjainen emo-prossuyhdistelmä houkuttaisi kovasti. Sen myötä myös muistit joutuisi hyvin suurella todennäköisyydellä uusimaan, ainakin olisi typerää pistää rahat vanhahtavaan DDR3 emoon. Toisaalta mielenkiintoa herättää AMD Ryzen, mutta oma mielipiteeni on että kyseessä on vain pieni profiilinnosto AMD:ltä, jonka myötä myös Intel tuo omat uudet tehokkaammat prosessorit murskaamaan bittejä ja kenties AMD-harrastajien unelmiakin.

Ai niin, kyllähän mää tosiaan taistelin WhiteBoxin kanssa hieman tässä taannoin. Syksyllä jossain välissä sain videomuokkaustilanteessa aikaan kaatumisia kuormitustestatussa ylikellotetussa laitteistossani, joten suutuspäissäni palautin jonkin väliaikaisen 4,3 GHz kellotuksen. Tuosta unohdin tietenkin tarkistaa asetukset ja pari kuukautta ihmettelin miksi kone on alkanut pitää meteliä niin paljon ja pölyäkin koppaan kerääntyi ihan kiitettävästi. Yksi kaunis päivä sitten hoksasin että ”onkohan mulla jossai vaiheessa voinu jäädä kotelopuhallinten nopeudenhallinta pois päältä ja hohkaa täysillä jatkuvasti”. BIOS (siis UEFI) auki ja näinhän siinä oli päässyt käymään. Asetukset kuntoon ja desibelit laskivat selvästi, myös pölyongelma alkoi hiljalleen siivoutumaan.

Näillä puheilla nyt kuitenkin vuoteen 2017.