Massamuistit

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

AA78160aKäydääs ensin läpi vanhat. Eli koneen vanhin osa löytyy vanhoista kiintolevyistä. Tämä on siis Samsung Spinpoint F1 -kiintolevy, kapasiteettia 500 Gt:a, 7200 RPM, 16 Mb cache ja 3 Gt:n Sata.  Kyseiseltä limpulta alkaa pikkuhiljaa ikä loppumaan, joten uuden levyn ostoon joutunee piakkoin. Olin luulossa että koneen molemmat kiintolevyt ovat samaa sarjaa, mutta itse asiassa NAS-asema lienee niellaissut toisen jo aiemmin. Toinen kiintolevy WhiteBoxissa tuleekin olemaan Western Digitalin Blue, josta mulla ei oikeastaan ole mitään hajua mistä tuollainen on itselle tullut, ilmeisesti jonkin vanhan koneen ”jäämistöä”. Kyseessä siis muuten samanlainen limppu kuin edellinenkin, mutta 6 Gt Sata liitännällä. Myös tämä alkaa ikänsä puolesta lähennellä autuaampia maita, joten uutta tilalle jossakin vaiheessa. Ja vaikka nämä uusiksi WhiteBoxiin meneekin, niin toimintaa ne tulee jatkamaan NAS-palvelimessa, jossa siis tälläkin hetkellä on kaksi 500 Gt levyä RAID1-asetuksilla. Hyvähän se on olla varalla limppuja, vaikkakin vanhoja 🙂 Niin ja hei, nuo kaks 500 Gt:n asemaa tulen todennäköisesti korvaamaan yhdellä Teran asemalla, tai ehkä kahdella, RAIDina ja 5400RPM ja…

312801-kingston-ssdnow-v300-series-sv300s3d7-angleVanhanaikaisista kiintolevyistä päästäänkin modernimpaan tekniikkaan. Muutama vuosi sitten mulla oli käyttökoneena Acer Aspire XC100!!! Kyllä, ajatuskin yököttää. Mutta tuohon aikaan olin taloudellisesti todella tiukilla ja tarjouksesta ostettuna kyseinen mylly oli todella halpa. Joskin myöhemmät kokemukset osoittivat sen myös todella huonoksi. Jossakin vaiheessa ostin kuitenkin kyseiseen Aceriin Kingston SSDNow 300-levyn, 120Gt kapasiteettia ja vanhaa kiintolevyä toki nopeampia, mutta ei se tuota Aceria pelastanut. Siinä siis historia ensimmäiselle Kingstonin ostolle. Valintakriteerinä oli lähinnä luku- ja kirjoitusnopeus (500 Gt/s). Useassa SSD:ssä tuo kirjoitusnopeus jää muuten huomattavasti lukunopeudesta, eli kannattaa olla näissäkin tarkkana. Toki hintakin näytteli tässä osaansa. Syksyllä tarttui sitten Kärkkäisellä käydessä matkaan samanmoinen SSD, mutta 240Gt:n kapasiteetilla. Kun noita sittemmin on päässyt kunnolla hyödyntämään, niin onhan ne ihan loistava vehkeitä.

Sen kummempaa dramatiikkaa ei levyihin liity tältä osin. Myöhemmässä vaiheessa toivottavasti lisää noitten vanhojen kiintolevyjen korvaamisesta.

AMD FX-8350 -prosessori

fx8350Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Alunperin ostin koneeseeni AMD FX-6300 -prosessorin. Joulun alla, kun ongelmat alkoivat kasaantumaan, päätin myös prosessorin pistää uusiksi. Jimmsiltä katselin FX-9xxx -sarjan prossuja, mutta niitä ei tuolloin saatavilla ollut, joten 8350 oli seuraavana listalla. Jälkikäteen asioita tutkailleena 8350 näyttisikin järkevämmälle vaihtoehdolle, kuin 9xxx -sarjan prossut. Ylikellotettavuus on parempi ja muiltakin osin prossua on kiitelty. Myös 8320 on paljon kehuttu, mutta hei, kyllähän tuo 8350 kestää kellottaa korkeammalle 😉 Siinä oikeastaan lyhykäisyydessään syy miksi ko. prossuun päädyin. Jos tuolloin olisin tiennyt, että myös emo menee piakkoin uusiksi niin… Intel, mutta aina ei voi voittaa (lähinnä omaa tyhmyyttä tämäkin siis) :/

Jos nyt vielä yleisesti ko. prossusta. Kyseessä siis AMD:n prosessoriperheen yksi tehoikkaimista prosessoreista tällä hetkellä. Kahdeksan ydintä pörräävät 4 GHz taajuudella. Tiettävästi ko. suoritinta saadaan ilmajäähdytteisenäkin ajettua 4,5 GHz taajuudella ja vesijäähdytteisenä sen pitäisi pysyä vakaana jopa 4,8 GHz:ssä. Ja kun uudessa kokoonpanossa kaikki kellotuksenkin suhteen pitäisi olla ok, niin kenties yritän omankin setin saada ainakin tuonn 4,5 GHz:iin ruuvattua 🙂

Sabertooth 990FX R2.0 -emolevy

20160128_094906~2Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Emolevyn tärkein valintakriteeri oli luonnollisten prosessorikannan, yms lisäksi virransyöttö (lieneekö oikea termi Power Phase englanniksi). Jotta AMD:n moniydinprosessori (yli neljä ydintä) toimii järkevissä lämpötiloissa, täytyy emolevyn Power Phase olla vähintään 6+2. Itsellä pieni ylikellottaja nosti päätään ja päädyin vaatimaan 8+2 Power Phasea. Toinen kohtalaisen tärkeä kriteeri oli SLI-yhteensopivuus. Vaikken tällä hetkellä omista kuin yhden näytöohjaimen, niin ehkäpä, kenties jossakin vaiheessa näitä tulee ujutettua useampi kopan sisään. Tai saattaa se olla ihan jotain muutakin SLInä, tai ilman 😉 Kyseinen emolevy on siinä mielessä budjettiratkaisu, että se on 8+2 -luokassa yksi halvimmista. Seuraava hintataso on jo sitten yli 250 euron, joten ihan sinne ei nyt taivuttu. Hintaa laitteelle oli Jimmsillä keksitty 191 €.

Muilta osin kyseessä on varsin pätevä viritelmä. Emolevyn komponentit ovat ns. TUF (The Ultimate Force) -komponentteja, ts. kyseessä on ”kovaa settiä” viiden vuoden takuulla. BIOSin (UEFI) saa nollattua kätevästi takapaneelista ja tarvittaessa sen saa jopa up-/downgradettua usb-tikulla, jos siis koneen saa täysin solmuun säädettyä 😮 Takapaneelista löytyy liitäntöjä pilvin pimein; 4xUSB3, 8xUSB2, 2s 6G eSata, yms… Ainut ”negatiivinen” asia emolevyssä oli 1866 MHz kellotaajuus muistiväylissä, tosin jossakin näin maininnan, että kellotettuna päästään tuonkin yli. Joskaan en jaksanut vielä tutkia virallista dokumentaatiota asian suhteen.

Emolevyn jo (kuten aiemmista postauksista käy ilmi) sain käsiini ja kyllähän tuossa ihan erilainen laatuvaikutelma on, kuin missään aiemmassa emolevyssä, mitä olen omistanut. Kunhan nyt vain saisi loputkin osat, niin pääsisi pikkuhiljaa kasaamaan boxia.

EVGA SuperNOVA 750 G2 -virtalähde ja Phobya-ledit

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Olin jo tilannut käytännössä kaiken oleellisen uuteen koneeseen, kun havahduin siihen, että nykyinen Chieftec A-80 650W -virtalähteeni on riittämätön kyseiselle kokoonpanolle. Tehon puolesta tuo riittäisi hyvin, mutta Chieftec on ilmeisesti säästänyt, tai tehnyt hommat vanhanaikaisesti ja +12V virta kulkee ns. kahdessa kiskossa, joista molemmat tarjoavat 26A. Pelkästään nykyisestä kokoonpanosta löytyvä GTX 960 -näytönohjain vaatii +12V olevan 28A. Vaikka kyseisellä virtalähteellä kone tälläkin hetkellä toimii ja pyörii, niin niitä epämääräisiä kaatumisia milloin mistäkin syystä tulee parhaimmillaan useita päivässä, edes ilman kuormaa. Tohtisin väittää että virtalähde aiheuttaa näistä ainakin osan.

220-G2-0750-XR_XL_4Aikani virtalähteitä tutkiskelin ja vaihtoehtoja oli XFX, Seasonic ja CoolerMaster. Jossakin kuitenkin törmäsin keskusteluun jossa kehuttiin EVGA G2-sarjan virtalähteitä erittäin laadukkaiksi ja hyviksi. EVGAa löytyi jo ennestään koneesta ja kun vilkaisu hintatasoon osoitti sen myös taloudellisesti järkeväksi, niin ei muuta kuin poweria tilaukseen. Tarkoitus oli tilata 650W versio, mutta 750 wattinen oli saanut varsin paljon herutusta osakseen, joten laitoinkin sen tilaukseen. Ja onpahan hieman rakennus-/kellotusvaraa 😉 Niin ja tässä se +12V virtakisko tarjoaa 62,4A, eli varsin riittävästi. Jimmsiltä virtalähde irtosi hintaan 129,90 €.

112526-p173874Ja jotta ikkunallinen kotelo ei vain olisi tylsä ”reikä seinässä” -ratkaisu, niin pitihän siihen tilata myös valaisua. Valaisusta tulee huolehtimaan kaksi Phobyan 300mm RGB ledinauhaa, jotka hanskataan Phobyan RGB-kontrollerin kautta. Alunperin pelkkä puhdas valkoinen ledinauha houkutteli, mutta koska nuo ei maltaita maksa, niin vaihtelun vuoksi oli sama ottaa RGB:t, saapahan halutessaan muitakin värejä. Kontrollerin hinta Jimmsillä oli 17 € ja 2 kpl ledinauhoja yhteensä 24 €.

NZXT S340 -kotelo

large_dbe8e7ba62c5bdb3Ensimmäinen osa sarjassa miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Todetaan nyt heti alkuun, että kotelo ei vielä ole hallussa (tulossa kolmen viikon sisään), joten mistään arvostelusta ei ole kyse. Mielipiteet pohjautuvat pääosin internetistä löytyvään kuva- ja videomateriaaliin.

Pohjustukseksi hieman historiaa. Omistan tällä hetkellä Compucasen 6C28BS-UG -miditornikotelon. Kotelo maksoi 48 € vuonna 2007 ja on haukkunut hintansa moneen kertaan. Sittemmin koteloa on mm. äänieristetty bitumimatolla ja äänieristelevyllä ja kotelon paino on jotai huikeaa, melkein voisi puhua panssarista tässä yhteydessä. Koppa on nähnyt yhdet jos toiset sisuskalut ja se alkaa näkymään kaikessa. Käytännöllisyydestä ei kyseisen lootan kohdalla voi puhua, vaan johdot pääsääntöisesti ovat kopassa kuin pommin jäljiltä.

Miksi sitten päädyin NZXT:n S340 -koteloon. Taannoin aloin katselemaan koteloita sillä silmällä josko jotain mieleenkiintoista löytyisi. PC-kotelot ovat aina olleet joko tylsiä, tai sitten täysin yliammuttuja, ns. tyylikästä jopa sisustukseen sopivaa koteloa on ollut aika työläs etsiä. Väriksi valikoitui valkoinen ihan vain talomme yleisen sisustuksen huomioon ottaen. Toinen valintakriteeri oli koko, täyskokoinen torni ei tullut kyseeseen ja htc-/mikrokotelot olisivat vaatineet käytännössä koko koneen uusimista, joten ainut järkevä vaihtoehto oli miditorni. Muutaman verkkokaupan kotelovalikoimat selasin läpi ja loppujen lopuksi mulla oli kymmenkunta vaihtoehtoa joista valita. Näitä kun sitten selailin läpi ja vertailin, niin kaikki yli- ja alihintaiset tipahtivat suosiolla pois. Muutamasta jäljelle jääneestä kotelosta S340 näytti houkuttelevimmalle. Lähinnä toimitusaika näytti karsealle 28-30 pv. Suomalaiset verkkokaupat kahlasin läpi ja kyseistä koteloa ei suomenmaasta näyttänyt löytyvän, joten luottokauppiaalta Jimm’siltä tilausta vetämään 109 € hintaan.

Vasen- ja yläosa
Vasen- ja yläosa

Sittemmin olen tutkinut koteloa lisää ja täytyy sanoa että saatoin osua kultasuoneen. Kotelo on käytännössä jaettu kahteen osaan, ylä/vasen- ja ala/oikeaosa, jotka on eroteltu ”välilevyllä”. Alaosa jää kokonaan piiloon ja sinne sijoittuu virtalähde ja 3,5″ kiintolevyt, myös kaikki johdotukset jäävät käytännössä piiloon ala/oikean osan (pleksilasista katsottuna) ja alaosan taakse. Alaosan päälle sijoittuu myös 2,5″ levypaikat. Näin on saatu kokonaan pois levypaikat perinteisestä sijainnista koneen etuosasta (niinku oikeasti edestäpäin katsottuna x)). 5,25″ paikkoja ei kotelossa ole, joten CD/DVD/Bluray -puljaamista harrastavat hommaavat ulkoisen aseman, tai opettelevat tavoille ;).

Oikea- ja alaosa
Oikea- ja alaosa

Etuosan levypaikkojen tilalla on paikat kahdelle 140mm puhaltimelle. Myös ohuet vesijäähdytysmoduulit istuvat tälle paikalle (kuten NZXT Kraken X61). Kotelon sisällä huomion varastaa eräänlainen ”johtokisko”. Joka toisaalta jäykistää koteloa, mutta myös huolehtii siitä että johtohässäkät saadaan kätevästi vietyä pois silmien ulottuvilta oikean osan taakse. Kotelon mukana tulee kaksi 120 mm NZXT FN V2 -tuuletinta. Ai niin, kotelossa ei myöskään ole reset-nappia ollenkaan. Kotelo muuten on 90-prosenttisesti teräksestä valmistettu, joten kestävyyttä löytyy.

Omaan projektiin tämä siis sopii kuin nenä päähän ja ainakin näin ennakkoon odotan innolla saavani kotelon käyttöön. Kehujahan tuo on kerännyt ympäri maailman varsin kiitettävästi ja kenties saatavuus omalta osaltaan kertoo kotelon suuresta suosiosta.

Rakennusvimma

Rakennusvimma puraisi viimeistään vuodenvaihteen jälkeen lopullisesti. Uutta osaa lähti tilaukseen harva se päivä ja tällä hetkellä vain odotellaan osia saapuvaksi. Pelimiehet huomaavat varmasti kokoonpanossa Intel-puutoksen, mutta ehkä joskus siihen päästään. Tällä hetkellä uusi kone n. kuukauden päästä rakentuu seuraavan osavalikoiman ympärille.

  • Kotelo: NZXT S340
    • Sis. 2 x NZXT FN V2 120mm puhaltimia
    • Phobya LED-Flexlight RGB kontrolleri
    • 2 x Phobya FlexLight HighDensity LED-valonauha, 300mm, RGB
  • Virtalähde: EVGA 750W SuperNOVA 750 G2
  • Emolevy: Asus Sabertooth 990FX R2.0
  • Prosessori: AMD FX-8350
  • Jäähdytin: NZXT Kraken X61 -vesijäähdytin
  • Näytönohjain: EVGA GeForce GTX 960 SSC ACX 2.0 2Gt DDR5
  • Muisti: 4 x 4 Gt Kingston HyperX Fury 1866 MHz CL10
  • Kiintolevyt:
    • 240 Gt Kingston V300 SSD
    • 120 Gt Kingston V300 SSD
    • 2 x 500 Gt Samsung Spinpoint F1 7300rpm Sata3
  • Näyttö Asus VE247H

Ensimmäinen kokoonpano tulee varmastikin olemaan vain out of the box kasauksena. Kunhan kelit lämpenee niin mukaan on suunnitteilla johtojen sleecetys valkoiseksi, kenties vesijäähyn putkien maalaus valkoiseksi ja näytönohjeimen tuuletinrungon maalaaminen valkoiseksi. Lisäksi ostoslistalla on taustalevy näytönohjaimeen, jos/kun niitä joskus EVGA saa euroopankin markkinoille lykättyä, jos ei niin sitten täytyy kustomoida jotain.

ps. Tänään lähti ensimmäinen tilaus Jimm’siltä tulemaan, eli emolevy ja jäähdytin ovat matkalla. Virtalähde ja muistit lähtenevät matkaan vielä tämän viikon aikana, viimeistään ensi viikolla.

 

Virheitä ja lisää virheitä

Ostin edellisen koneen kokoonpanon syksyllä 2014. Kone oli pitkälti budjettiratkaisu akuuttiin koneen tarpeeseen. Tuolloin tilatut osat olivat pääpiirteiltään ihan OK, mutta…

Emolevyksi valikoin edullisen Asrock 970 Pro3 R2.0:n. Periaatteessa ihan toimiva ratkaisu silloiselle kokoonpanolle. Seuraavassa vaiheessa mentiinkin sitten jo hieman enemmän metsään, kun prosessoriksi valikoitui AMD:n FX-6300. Kuusydinprosessori kyseiselle emolevylle, ei ole mitenkään järkevä, vaikka toimiikin. Näytönohjaimeksi valikoitui MSI GT 730, jolla nyt välttävästi jopa pelasi jotakin. Muistina toimi vanhasta koneesta kierrätetyt 2+4Gt DDR3 1333 MHz. Kiintolevyt olivat myös vanhasta kopasta, joskin vanhaan koppaan olin ehtinyt hankkia Kingstonin V300 120Gt SSD-levyn. Tuon lisäksi oli 2x500Gt Samsung Spinpoint F1 7300 RPM limppuja. Powerina Chieftecin modulaarinen A-80 650W. Tällä kokoonpanolla kuitenkin rullailtiin puolisen vuotta.

Vuodenvaihteessa 14-15 innoistuin lentosimulaattoreista, tarkemmin ottaen FSX:stä.  Näytönohjain kävi pian köykäiseksi ja sen myötä näytönohjaimen uusiminen alkoi kiinnostamaan. Tilaukseen lähti Asus GTX 750ti. Edulliseksi kortiksi 750ti on varsin mallikas kapistus ja sillä jo pelailee melkein mitä vain hieman asetuksia viilaamalla. Tässä vaiheessa ei vielä sen kummempia ongelmia ilmaantunut.

Tämän vaatii että Asrock 750 Pro3 R2.0 levyllä saadaan FX-8350 alta socketin lämpötilat kohdalleen (100% kuormalla n.62c). AMD kuulemma suosittaa top2down-puhallinta yllättäen moniydinprosessoreille. Thermaltake Frio 120mm + Noctuan vanhasta siilistä 95mm.
Tämän vaatii että Asrock 750 Pro3 R2.0 levyllä saadaan FX-8350 alta socketin lämpötilat kohdalleen (100% kuormalla n.62c). AMD kuulemma suosittaa top2down-puhallinta yllättäen moniydinprosessoreille.
Thermaltake Frio 120mm + Noctuan vanhasta siilistä 95mm.

Marraskuussa 2015 puraisi taasen päivitysvimma, tarkoituksena oli ostaa vain uusi jäähdytyssiili, koska prosessori tuppasi lämpenemään. Mukaan tarttui kuitenkin myös Kingston V300 240Gt SSD-levy. Aiemmin olin jo poistanut uuden Asuksen 24″ näytön itselleni. Joulukuun alussa tilaukseen lähti 2x4Gt G.Skillin RipjawsX DDR3 2133MHz CL9, lähti tilaukseen. Ja heti joulun jälkeen ostoslistalle tarttuivat EVGA GeForce GTX 960 SSC ja AMD FX-8350.

Tässä vaiheessa alkoi ilmaantua ongelmia kasvavissa määrin.  Noin kuukauden verran ihmettelin mistä ongelmat johtuu ja pikkuhiljaa niiden aiheuttajat ovat selvinneet. Varmasti suurin tekijä on riittämätön poweri, joka siis lykkää ilmoille yhteensä 650W. Mutta 12V kulkee kahdessa kiskossa, kumpaisessakin 26A. Kun tuo GTX 960 vaatii 28A. Lisäksi emolevyn virranhallinta/-syöttö (mikä lie Power Phase) on vain 4+1, yli neljän ytimen suorittimille sen suositellaan olevan vähintään 6+2. Tämä siis aiheuttaa tuota prosessorin ylikuumenemista.

Ongelmaanhan on vain yksi ratkaisu ja se on, lisää rautaa rajalle. Tästä kuitenkin lisää seuraavassa kirjoitelmassa.