Lisää voimaa

Jo tovin aikaa olen seuraillut hinta.fin kautta osahintoja. Päällimmäisenä on ajatuksissa ollut i7-7700k -suorittimen hankinta, jolloin mahdolliset pullonkaulat olisi torpattu näyttispäivityksen tieltä. Koska kyseistä suoritinta harvoin enää järkihintaan markkinoille puskee, niin olin jo hieman menettänyt toivon sen suhteen.

Eräänä joulukuisena aamuna kilahti kuitenkin puhelimeen sähköposti ja hinta.fi ilmoitti yksittäisen prossun saatavuuden ja vielä selkeästi alle oman hintakaton. Hetken unihiekkaa silmistä hierottuani päästin nörttiminäni irti ja totesin että nyt tai ei koskaan. Tilaus lähti ja sitten jäätiin jännäämään miten käy toimituksen. Saatavuus oli siis mallia 1 kpl toimittajalla. Kolmisen viikkoa tilauksen jälkeen kilahti postiin toimitusilmoitus ja parin päivän päästä oli prossu käsissä ja asennuksessa.

Samalla kun konetta kerran auoin, muutin myös näytönohjaimen vesijäähdyttimen paikkaa. Kotelon pohjalla tuo ei oikein ollut käytännöllinen, koska ilmakuplat tuppasivat jäämään jäähdytyselementtiin ja sitä myöten jäähdytysteho kärsi. Uusi paikka vaati pientä aivoittelua, mutta löytyi lopulta ja jäähdytystehokin parani selkeästi.

Nämä päivitykset/muutokset, sekä huhtikuussa hankittu NVMe SSD ovat määrittäneet suuntaviivoja Haze 2.0:lle. Eli WhiteBoxin raudasta ollaan vihdoin pääsemässä eteenpäin. Hankintalistalla tämän vuoden puolella on mahdollisesti 16 Gt muistia lisää. Uusi näytönohjain. Myös vanha 1 Tt kiintolevy alkaa olla tiensä päässä, vaikka teknisesti täysin toimiva laite onkin. Lisäksi suunnitteilla on pientä taloremonttia, joten huonemuutosten myötä hankintalistalle päätynee jopa todennäköisesti uusi näyttö. Samasta syystä johtuen suunnitelmissa on rakentaa tyttärelle oma kone, joten myös ”WhiteBox” -projekti saattaa herätä henkiin uudella versiolla, tai jopa uudella nimellä.

AMD FX-8350 -prosessori

fx8350Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Alunperin ostin koneeseeni AMD FX-6300 -prosessorin. Joulun alla, kun ongelmat alkoivat kasaantumaan, päätin myös prosessorin pistää uusiksi. Jimmsiltä katselin FX-9xxx -sarjan prossuja, mutta niitä ei tuolloin saatavilla ollut, joten 8350 oli seuraavana listalla. Jälkikäteen asioita tutkailleena 8350 näyttisikin järkevämmälle vaihtoehdolle, kuin 9xxx -sarjan prossut. Ylikellotettavuus on parempi ja muiltakin osin prossua on kiitelty. Myös 8320 on paljon kehuttu, mutta hei, kyllähän tuo 8350 kestää kellottaa korkeammalle 😉 Siinä oikeastaan lyhykäisyydessään syy miksi ko. prossuun päädyin. Jos tuolloin olisin tiennyt, että myös emo menee piakkoin uusiksi niin… Intel, mutta aina ei voi voittaa (lähinnä omaa tyhmyyttä tämäkin siis) :/

Jos nyt vielä yleisesti ko. prossusta. Kyseessä siis AMD:n prosessoriperheen yksi tehoikkaimista prosessoreista tällä hetkellä. Kahdeksan ydintä pörräävät 4 GHz taajuudella. Tiettävästi ko. suoritinta saadaan ilmajäähdytteisenäkin ajettua 4,5 GHz taajuudella ja vesijäähdytteisenä sen pitäisi pysyä vakaana jopa 4,8 GHz:ssä. Ja kun uudessa kokoonpanossa kaikki kellotuksenkin suhteen pitäisi olla ok, niin kenties yritän omankin setin saada ainakin tuonn 4,5 GHz:iin ruuvattua 🙂