Postia pappi kotelontuusaajalle

No en ny mikää pappi oo, mutta postia tuli 😀

rival100Eli WhiteBoxiin saatiin vihdoin viimein uus hiiri ja hiirimatto. Parikin hiirtä oli listalla, mutta päädyin viimein aikalailla halvimpaan mahdolliseen, jonka pystyi vielä olettamaan olevan hyvä. Eli SteelSeriesin Rival 100. Ensituntuma hiireen on ollut mainio ja laatuvaikutelmaltaan tuo kyllä päihittää erään aiemman (ja kalliimman) Logitechin mennen tullen. Lisää tästä myöhemmin. Matoksi valikoitui Kingstonin HyperX M, jossa muuten näkyy lika saman tien :/

WhiteBoxiin saatiin lisäksi pari uutta tuuletinta. Aiemmissa NZXT FN V2 ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta hei, ne ei ollut säädettävissä. Ja hyötykäyttöä näille löytyi NAS-palvelimen kotelosta, joka siis nyt tuleekin toiseen CompuCasen 4U räkkikoteloista (jos siis aiemmin ehdin jotain muuta mainostaa), tästä myös lisää myöhemmin. Puhaltimiksi WhiteBoxiin valikoitui pitkän jahkailun jälkeen Noiseblockerin 120mm NB eLoop-B12-PS. Ja onhan nuo ainakin näin lyhyen testailun jälkeen varsin hiljaiset ja vielä nätitkin.

Ja sitte vielä. Pikauusittu NAS-palvelin on tähän asti pyörinyt vanhassa Acer Aspire XC100 -kotelossa, eli tuommonen mATX-koppa. Koska Jyväskylän tuliaiset olikin hieman happamia, eli vanha emolevy oli yllättäen sekin sanonut itsensä irti (kuten tuntuu kaikki AM2-kannalla olevat emot sanoneen), niin päätin pistää gateway palvelimen toistaiseksi jäihin. Gatewayn tilalle on tulossa TP-LINK TL-R470+ kuormantasaava reititin, jolla tuo kahden nettiyhteydenkin yhdistäminen pitäisi onnistua. Tästäkin juttua myöhemmin. Mutta tuon myötä räkistä vapautui siis yksi 4U kotelo, joten aloin rakentelemaan NASsia siihen. Pikaviritykset illalla ja säin pääpiirteiltään hommat kasaan. Uutuutena sisään lykättiin DeLock SX-120A PCI-e -väyläinen Sata-ohjainkortti, jotta saatiin Acerin emolevyn niukkaan kahden Sata-liitännän ratkaisuun hieman lisää liitäntöjä 🙂 Alkuun jopa tilasin väärän kortin hätäpäissäni, mutta onneksi Jimmsin asiakaspalvelu pelasti tilanteen ja vaihtoi (jopa muutaman euron tappiolla) tilaukselle oikean kortin. Loistavaa palvelua jälleen kerran. Tämän lisäksi NASsiin tuli uusi järjestelmälevy, eli A-Datan 32 Gt SSD. Pienihän se on, mutta kun ei tarvis ees noin isoa, FreeNAS kun pyörii 8 Gt:n USB-tikultakin. Tuossa Acerissä vaan oli se ongelma että USBilta et saanut käynnistymään suoraan käyttistä vaan se piti manuaalisesti bootissa valita. Vaikkakin eilen olin havaitsevinani että boottasin ko. koneen suoraan USBiin käynnistyksessä, mutta se nyt on sille se ja sama tässä vaiheessa 😀 Ja jottei homma kävisi tylsäksi, niin bongasin myös, että Jyväskylän tuliaisista löytyy vielä yksi 500 Gt:n kiintolevy lisää. Eli kaikkiaan NASsiin saisin nyt neljä levyä, kunhan vain ostan yhden em. DeLockin ohjainkortin lisää 🙂

Osasia ja internetin uusintaa

Jaa-a mistähän aloittais. Tää nyt vaan on tämmönen tilannekatsaus ja voi olla että ens viikolla saadaan jo hieman jotakin  järkevämpää kasaan, ehkä.

Pari viikkoa sitten kyllästyin vanhan/uuden/siis hä palveluntarjoajan nettiyhteyden hidasteluun ja tilasin uuden. Leipäni kun ansaitsen alan operaattorilla, niin selvennetään vähän. Aiempi liittymäni oli työnantajan (silloinen PPO) tarjoama ADSL (joku 20-24M / 1M tms…). Liittymä toimi aikanaan oikeinkin mallikkaasti ja parhaimmillaan huidottiin 17 Mbps latausnopeuksissa, mikä siis tuon luokan ADSL:ssä on jo erittäin hyvä. No muutama muuttuja väliin, mm. Elisa osti PPO:n ja tän jälkeen noita liittymiä on yliheitetty urakalla Elisan tekniikkaan, yms… Tuo PPO:n PPPoE-tekniikalla toiminut ADSL toimi loppuajasta nopeudella 8-12 M / 0,5-1 M. Eli johonkin kummaan oli kaistaa kadonnut, joten päätin tilata nykyiseltä työnantajaltani (Elisa) uuden. VDSL:ään asti ei näissä linjoissa rahkeet riittäneet, joten ADSL tulemaan. Toimitus hieman takkuili ja jouduttiinpa Elisan laittamaa modeemiakin vaihtamaan välissä. Mutta eilen viimein pamahti liittymä toimintaan ja ensitesti antoi nopeuslukemat 15.8 M / 2 M. Eli jostakin kummasta sitä kaistaa taasen löytyi, vaikka kyseessä siis täysin sama linja täysin saman keskittimen ja sen laitepaikan läpi 😀 Mutta siis, kelpaa.

Ja jottei interwebin ihmeellinen maailma pääsisi tökkimään liikaa, olen puljannut myös mokkuloitten kanssa. Aiemmin ostin TP-LINKin TL-MR3420 -reitittimen, joka tukee myös lukuisia usb-mokkuloita, sekä 3G että 4G. Siskolta sain jonkin vanhan Huawein, jonka enimmäisnopeus oli jotain 2 M luokkaa. Isältä satuin löytämään puolivahingossa laatikosta ZTE, jonka nopeus on 7,5 M, mutta TP-LINK tukee vain ko. mokkulan perusmallia, jolla päästään 4,5 M tuntumaan. Huuto.netistä kuitenkin jo aiemmin huusin Nokian CS-17 -mokkulan, jolla toivon mukaan pitäisi päästä tuonne 20 M huiteille. Nokian tikkua en vielä ole saanut, mutta ZTE tuli testattua myös uuden ZyXELin modeemin kanssa (joka myös tukee mokkuloita), tosin tuki oli vielä heikompi ja nopeudet jäivät tuonne 2,5M. Kyllä se toistaiseksi varayhteydestä käy, koska tuo laitos ei tue kuin ns. Failover-yhteyttä.

Jyväskylän suunnalta pitäisi perjantaina sitten kotiutua lisää rautaa, josta päästään rakentamaan ClearOS gateway-palvelin ja sitä myötä nettiyhteys kuormantasattuna ADSL:n ja 3G:n läpi. Eli ne palvelut jotka ko. tekniikkaa tukee, yltää nopeudessa arvioituna 30-35 Mbps. Ja jos ClearOS ei suosiolla tähän taivu, niin hankitaan tarkoitukseen sopiva reititin väliin.

Huuto.netistä huusin lisäksi jonkin vanhan IBM:n palvelimen. Luonnollisestikaan palvelimessa ei levyjä ollut, mutta se nyt ei oleellista olekaan. Tarkoitus on siis tsekata palvelin läpi ja jos se on hyvässä kuosissa, niin mahdollisesti hommata levyt siihen. Todennäköisempää on, että sisuskalut lähtevät mäkeen ja pannusta sorvataan sopiva kotelo NAS-palvelimelle. Tällä hetkellä pyöritän FreeNASia siis vanhassa Acer Aspire XC100:n kotelossa, joka siis on tolkuttoman ahdas. Jimmsin valikoimasta tuli poistettua NASsiin järjestelmälevyksi pikkunen SSD (32G) ja SaTa-ohjainkortti, jotta saadaan siis tuo SSD ja lisäksi vielä yksi hyllyssä oleva 500 Gt kiintolevy siihen kiinni. Tällöin päästään ajamaan NASsia kolmella levyllä RAID 5:na ja saadaan siis tuplattua levytila nykyisestä. Lisäksi on tarkoitus pyörittää NAS-palvelimelta OwnCloudia ja luultavasti myös Plexiä.

Tulihan siinä jo asiaa, mitäs vielä. Hiiri tuli tilattua ihan WhiteBoxiin, SteelSeriesin Rival 100, tai jotai sinne päin, valkoinen tietenki. Ja siihen kylkeen HyperX-hiirimatto. Näytönohjaimesta pitäis kirjoitella jotai, mutta aikalailla pintapuolista testiä oon vasta tehny, mutta kyllähän tuo niissä jo aika nerokkaaksi laitokseksi on osoittautunut. Eli odotettavissa kenties näyttisjuttua, hiirijuttua, gateway-rakentelua, jotai softajuttuaki pitäis kirjoittaa. Eli sisältöä pukkaa. Videoita ois ihan jees tehdä, mutta hei, tällä naamalla ja näillä aikatauluilla ei taida onnistua.

Kingston HyperX Fury 1866 MHz -muistit

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

pccomponentes.com
© pccomponentes.com

Muistien valintakriteerinä oli ehkä yksi erikoisimmista. Vanhassa kokoonpanossa muistina oli 2x4Gt G.Skill RipjawsX 2133+ MHz DDR3, eli siis muistiväylää ylikellottamalla päästiin noihin 2133 MHz:n lukemiin. En ollut varma miten tuleva emolevyni tukee muistien kellotaajuuden ylikellottamista, vaikkakin siitä epäilyksiä oli (että tukee). Enkä kyllä asiaan edes jaksanut perehtyä, koska loppujen lopuksi se että onko muisti 1866 vai 2400 MHz, ei juurikaan asiaan vaikuta. No Ripjawseissa toki oli sekin hyvä puoli, että ne olivat CL9-viiveellä toimivia. Eli käytännössä siis kyseessä on erittäin pätevät muistikammat. WhiteBox kuitenkin rakentuu nimensä mukaisesti paljon valkoisen ja mustan ympärille, ja kun Ripjawsit ovat siniset, enkä niitä jaksa alkaa maalaamaan, niin myyn ne pois. Tilalle WhiteBoxiin tulee lähinnä saatavuuden ja värin (valkoinen) vuoksi Kingstonin HyperX Fury 1866 MHz CL10 -DDR3-muistit. En usko hirveästi häviäväni tässä vaihdossa, ainakaan mitä oma silmä erottaisi.

Muistia koneessa tulee olemaan 4 x 4 Gt:a. Trollikansa jo huutaa miksei 1×16, tai edes 2×8 Gt? No 1×16, onko noita kampoja, en edes vilkaissut x) mutta haloo, kaunista pitää yksi kampa muistipaikoissa ja kolme tyhjänä, samasta syystä 2 kampaa on hieman nounou. Käytännössä kuitenkin AMD-alustalla 16 Gt muistia on ainakin mulle enemmän kuin tarpeeksi. Nykyisen 8 Gt:n kans olen seurannut muistinkäyttöä satunnaisesti, enkä koskaa millään kuormalla missään tilanteessa ole päässyt yli 7 Gt:n. Joten miksi ihmeessä tahtoisin yli 16 Gt, tai periaatteessa edes yli 8 Gt:a.

”Toimituksen” huomautus näin muutaman vuoden jälkeen 2021:

Tokihan muistikampojen määrässä kannattaa huomioida myös käytettävissä olevat muistikanavat. Jos tuetaan vain single channelia, niin tällöin on teknisesti sama vaikka käyttää vain yhtä kampaa (jos mahdollista). Mutta jos tuetaan dual channelia, niin ehdottomasti vähintään kaksi kampaa käyttöön ja quad channelilla neljä. Yksinkertaistettuna, muisti on kokonaisuutena nopeampaa mitä paremmin käytettävissä olevat kanavat hyödynnetään.

Eli loppuyhteenvetona todettakoon. Olisin voinut ostaa toisen setin Ripjawseja, ja irrottaa jäähdytysrivat niistä ja maalata ne valkoiseksi, ei kummoinen homma. Laiskuus kuitenkin voitti ja päätin tilata Kingstonin valkoiset kammat, sen sijaan että alan askartelemaan ja pahimmassa tapauksessa jopa olisin onnistunut rikkomaan osan muisteista. Meinaan, askartelua varmasti ehdin tekemään muutenkin 😉

Rakennusvimma

Rakennusvimma puraisi viimeistään vuodenvaihteen jälkeen lopullisesti. Uutta osaa lähti tilaukseen harva se päivä ja tällä hetkellä vain odotellaan osia saapuvaksi. Pelimiehet huomaavat varmasti kokoonpanossa Intel-puutoksen, mutta ehkä joskus siihen päästään. Tällä hetkellä uusi kone n. kuukauden päästä rakentuu seuraavan osavalikoiman ympärille.

  • Kotelo: NZXT S340
    • Sis. 2 x NZXT FN V2 120mm puhaltimia
    • Phobya LED-Flexlight RGB kontrolleri
    • 2 x Phobya FlexLight HighDensity LED-valonauha, 300mm, RGB
  • Virtalähde: EVGA 750W SuperNOVA 750 G2
  • Emolevy: Asus Sabertooth 990FX R2.0
  • Prosessori: AMD FX-8350
  • Jäähdytin: NZXT Kraken X61 -vesijäähdytin
  • Näytönohjain: EVGA GeForce GTX 960 SSC ACX 2.0 2Gt DDR5
  • Muisti: 4 x 4 Gt Kingston HyperX Fury 1866 MHz CL10
  • Kiintolevyt:
    • 240 Gt Kingston V300 SSD
    • 120 Gt Kingston V300 SSD
    • 2 x 500 Gt Samsung Spinpoint F1 7300rpm Sata3
  • Näyttö Asus VE247H

Ensimmäinen kokoonpano tulee varmastikin olemaan vain out of the box kasauksena. Kunhan kelit lämpenee niin mukaan on suunnitteilla johtojen sleecetys valkoiseksi, kenties vesijäähyn putkien maalaus valkoiseksi ja näytönohjeimen tuuletinrungon maalaaminen valkoiseksi. Lisäksi ostoslistalla on taustalevy näytönohjaimeen, jos/kun niitä joskus EVGA saa euroopankin markkinoille lykättyä, jos ei niin sitten täytyy kustomoida jotain.

ps. Tänään lähti ensimmäinen tilaus Jimm’siltä tulemaan, eli emolevy ja jäähdytin ovat matkalla. Virtalähde ja muistit lähtenevät matkaan vielä tämän viikon aikana, viimeistään ensi viikolla.