Asus ja puhallinsirkus

Hazessa olen alusta asti haaveillut, että saisin puhaltimet (ja vesipumput) hallittua UEFIn asetuksilla (vois puhua myös BIOSista, mutta puhutaan nyt oikeilla nimillä). Tähän saakka olin kuitenkin siinä uskossa, että Asus on jollakin tapaa lukinnut Rog Strix Z270H Gaming -emolevyn pwm-liittimistä osan tiettyihin minimiarvoihin, kuten AIO 100% ja CPU 35%. Olen tähän kerran jos toisenkin etsinyt ratkaisua, siinä yhtään viisastumatta.

Eräs kaunis päivä kuitenkin tutkailin aivan jotain muuta UEFIin liittyen ja törmäsin puhellinasetuksissa olevaan Optimize All -painikkeeseen. Tuo linkin teksti on jotensakin erittäin hämäävä, sillä kyseisellä toiminnolla UEFI käy puhaltimet läpi ja tutkii mitä arvoja puhaltimet mahdollisesti vaativat ja ”lukitsee” ne ko. liitäntään. Jos tätä toimintoa ei koskaa suorita, niin käytössä on Asuksen tehtaalla asettamat arvot, mitkä, no, on jokseenkin erikoiset.

Löydöstä intoutuneena aloin miettimään koko puhallin-/pumppukokonaisuutta uusiksi läpi ja tuli siihen lopputulemaan, että saan yhtä lukuunottamatta kaiken hallittua UEFIn asetuksilla. Koska Hazessa sekä prosessori, että näytönohjain jäähdytetään AIO-vesijäähyillä, enkä halua valmistajan softahallintaa näissäkään käyttää, niin kaikkineen koneeseen vaaditaan neljä puhallinliitäntää ja kaksi pumppuliitäntää. Emolevyltä liitäntöjä löytyy viisi, joista CPU ja CPU opt on naitettu saman hallinnan alle, eli käytännössä hallittavia liitäntöjä on neljä. Vesipumpuista näytönohjaimen pumppu toimii hiljaisesti käytännössä vain 76% teholla, eikä prossun pumppukaan lineearisesti hiljainen ole, joten päätin kytkeä molemmat pumput toimimaan jatkuvasti tuolla 76% teholla samassa liitännässä (AIO) hubiin liitettynä. CPU-liitäntää tökkäsin prossujäähyn puhaltimet, joista toinen CPU- ja toinen CPU opt-liitäntään. Kotelotuulettimet on liitetty hubiin, joka taas menee CHA FAN1 -liitäntään. Näytönohjaimen VRAM-tuuletin taas on liitetty vesijäähdyttimen tuuletinliitäntään, joka taas tottelee pumppujen ohjausta. Eli VRAM-tuuletin pyörii myös jatkuvasti samalla 76% teholla. Onneksi tuo tuuletin on todella hiljainen 92 millinen. Jäljelle jää siis näyttisjäähyn tuuletin, joka on liitetty CHA FAN2 -liitäntään. Tuon hallitseminen UEFIsta on mahdoton, koska emo ei tunnista ulkoisia sensoreita. Joten toistaiseksi tuo hallitaan SpeedFanin kautta. Suunnitelmissa on kuitenkin ko. puhaltimen liittäminen näytönohjaimen omaan puhallinliitäntää, mutta tuo vaatii vähintäänkin jonkinlaisen adapterin, joten siitä ehkä lisää myöhemmin.

Lopputulema koko projektille on, että ihminen on onnellinen 😀 Taas opin jotain uutta ja sain hommat toimimaan paremmin. Softahallinnan ongelma oli että eri käyttäjille sitä ei tahtonut saada toimimaan, vaan puhaltime metelöivät UEFIn oletuskonffeilla turhankin kanssa. Sama ongelma oli myös Windowsin rinnalla olevassa Ubuntussa, jossa tuo puhallinten hallinta softapohjaisena on asteen verran haastavampaa, varsinkin kun kaikkia sensoreita ei tunnisteta.

Dghtr’s?

Mikä ihmeen dghtr’s? Noh, taisin jo jossain kirjoituksessa mainitakin, että WhiteBox on saamassa uuden elämän. Koska tuo kone ei tule olemaan valkoinen, kuin näillä näkymin kotelon osalta, ja kaiken lisäksi sisuskalutkin menee käytännössä kokonaan uusiksi, niin ei tuota enää WhiteBoxiksi viitsi kutsua. Kyseessä on siis kone, jota kasaan tyttärelleni. Ja tästä myös koneen nimi dghtr’s = daughter’s. Teemana tässä koneessa on osien kierrätys ja uusiokäyttö. Vaikka toki jotakin uuttakin on pakko kasaan sekoittaa, koska kaikki vanha ei vain yksinkertaisesti ole käytännöllistä tässä kokoonpanossa.

Mutta siis. Hazeen vaihdoin prosessorin tuossa tammikuulla ja ylimääräiseksi jääneen Core i5-7600k:n myötä tuli ajatus että tokihan tyttärelle voisi tämän ympärille koneen rakentaa. Konehankinta olisi siis joka tapauksessa ajankohtainen, kun kesällä on tarkoitus hieman muuttaa talomme huonejärjestystä niin, että tytär saa oman huoneen. Ja toisekseen itse olen lopen kyllästynyt puhdistamaan omaan konetta ja sen näppistä ja hiirtä joka kerta kun tytär sitä käyttää (päivittäin).

Kokoonpano

Emolevy

Mitä kokoonpanoon tulee, niin kone tulee pääasiassa pelikäyttöön, eli ihan mitään nuhapumppua ei voi rakentaa. Joskin tyttären pelit on sitä luokkaa että ne ei aivan mahdottomasti vääntöä vaadi, ts. tuo Hazen GTX 980 saa vielä toistaiseksi palvella nykyisessä kokoonpanossaan. Ehkä haastavimmaksi osaksi onkin muodostunut emolevyn löytäminen. Seitsemännen sukupolven Kaby Lake -prossu kun vaatii kaverikseen 200-sarjan emolevyn, tai no, ilmeisesti toimisi myös 100-sarjasella, mutta siis… öö… EI. Siinä mielessä käytettyjen 200-sarjaisten markkinat on hyvät, että käytännössä kaikki mitä on tyrkyllä, on Z270 -emoja, eli ylikellotuksen mahdollistavia emolevyjä. Vaikkei ylikellotusta, ainakaan mittavissa määrin ole tarkoitus tehdä, niin koska prossu on myös ylikellotettavaa mallia, niin olisi vain hölmöä ostaa mitään muuta emoa tuon alle.

Mutta se emolevyn löytyminen sitten. AliExpress kauppaa käytettyjä ja huollettuja Z270 -emoja alkaen 65 € (+ toimituskulut). Enkä sinällään yhtään epäile noitten toimintaa, ainakin omat ”AliE”-ostokset on aina olleet sitä mitä on pitänytkin (lukekaa ne speksit, ja ennen kaikkea ymmärtäkää lukemanne). Mutta jostakin syystä tuollaisen 80-100€ maksaminen ulkomaille ei nyt kiinnostaisi. Koska koneella ei sinällään ole kiire ollut, niin olen sitten tori.fistä katsellut (lähes olematonta) tarjontaa. Hinnat torissa ko. emoille on pyörineet sadan euron molemmin puolin, ja kun suurin osa ko. emoista on aikanaan löytynyt myynnistä ihan samaan hintaan, niin ei oikein natsaa meikäläisen käsitykseen käytetystä tavarasta.

emo paistumassaEnkä ole tästä viidakosta selvinnyt ilman tappioita. Kokkolasta yksi itänaapurin nimeämistavan mukaan nimetty kaveri myi USB-vikaista ASUS Prime Z270-P -emolevyä ja hinta oli niinkin kohtuullinen kuin 25€. Arvelin että no jos tuossa todella on vain USB-vika (varmistin tämän vielä kauppiaalta, että muuten toimii), niin kannattaa ostaa ja pistää sitten vaikka erillinen USB-kortti. Kaupat sujui mallikkaasti ja tuote tuli nopeasti perille. Ja aivan varmasti USBissa oli vikaa, koska USB3-liitännässä oli edelleen liitin kiinni, harmittavasti johto ja sen perässä oleva kotelo eivät olleet toimituksessa, joten selkeästi oli voimaa käytetty väärässä paikkaa. Pari muutakin kolhua tarkalla tarkastelulla löytyi, mutta ne tuskin oli mitään aiheuttanut. Enkä ihmettele että liitin oli jäänyt emoon kiinni, sen verran lujassa oli saada se irti, mutta pitihän laite testata, kerran oli alettu. Poweri kylkeen ja virrat tuli emollekin, mutta eipä POSTannut, ei vaikka päällään seisoi. BIOSin nollailin ja yritin ties mitä muutakin poppakonstia, mutta laite pysyi mykkänä. Käytinpä vekottimen jopa uunissa, mutta ei sekään herättänyt sitä henkiin. Totesin itsekseni että sepäs oli savolainen supersankari tämä (vituiks män) ja pistelin myyjälle palautetta tietokonekomponenttien käsittelystä ja myynnistä (ei rahoja en saanut, enkä kaivannutkaan takaisin, olihan tuo odotettavissa).

Parista emolevystä laitoin tuon jälkeenkin kyselyä, mutta sen verran epämääräisiä vastauksia sain, että katsoin paremmaksi etsiä jotain muuta. Aikani odoteltuani löysinkin sitten erään kaveri, jolla oli koko setti emo+prossu+muistit myynnissä ja muutaman viestinvaihdon jälkeen totesin (vaikka epäilyksiä tähänkin kaveriin on/oli), että kokeillaas vielä kerta. Emo (MSI Z270 SLI Plus) 83 € ja muistit tilaukseen, ja nyt jännityksellä odotellaan mitä tuleman pitää.

Näytönohjain

Näytönohjaimeksi katselin alunperin GTX 1050ti:tä, mutta koska näyttisten huono saatavuus on tuollakin saralla nostanut hintoja, niin suuntasin katseen taas tori.fihin. Myös tuo käytettyjen näytönohjainten markkina on elänyt hauskaa elämäänsä juurikin tuon uusien saatavuuden heikkouden vuoksi. GTX 980 -näytönohjaimia sai 1,5 vuotta sitten tori.fistä säännöllisesti alle 100 €:n ja itselläkin oli jo lähes kauppa sovittuna tuolloin 85 €:lla yhdestä, mutta selvisi ettei kyseinen yksilö olisi toiminut omani kanssa SLI:ssä, joten jäi kauppa tekemättä. Tällä hetkellä jos katsoo GTX 980 hintoja, niin alle 100 €:n ei saa mitään, vaan yleensä tuo 100 € on harvinainen minimi ja pääsääntönä hinnat pyörii 120-130 € tienoilla. Mutta katseissa oli myös vanhemmat kortit ja aikani selailtuani silmiin pisti Asus DirectCU II GTX 770 2 Gt budjettiin mahtuvaan 60 €:n hintaan. Lyhyt viestinvaihto ja kaupat tuli. Näyttis tuli perille ja oli jopa paremmassa kunnossa kuin oletin. Kaiken lisäksi testit osoitti laitteen olevan varsin hiljainen, eikä lämmötkään nousseet liiaksi. Suunnitelmissa on kuitenkin vaihtaa piitahnat myös näytönohjaimeen, jolloin saadaan jäähdytystä mahdollisesti vielä parannettua. Ja niille jotka ei tiedä, niin näyttiksissä lämpötila näyttelee suurta osaa suorituskyvyn kanssa. Eli mitä viileämpänä saat näytönohjaimen pidettyä, niin sen paremmat tulokset/fps:t saat peleissä, ts. ylikellotuksessa kannattaa jännitteet pitää maltillisina (tai sitten parantaa jäähdytystä). Ja mitä tulee ko. näyttiksen suorituskykyyn, niin se on hyvin tasainen ja monella osa-alueella jopa parempi, kuin tuo 1050ti. Tokihan ikää laitteella jo on, mutta eiköhän tuo sen aikaa mene, että saa Hazen GTX 980:n korvaajakseen.

Muu rauta

Muisteista jo aiemmin mainitsinkin. Muistit on myös käytettynä aika usein ylihinnoiteltuja ja niiden ostossa kannattaa olla tarkkana. Näille hintaa jäi 58 €. Ja kyseessä siis luonnollisesti DDR4, kaksi 8 Gt:n 2666 MHz Corsais Vengeance KPX -kampaa.

Kotelo tuolle kokoonpanolle on WhiteBoxista tuttu NZXT S340 ja siihen kotelotuulettimiksi tulee 2 kpl NZXT FX V2 140mm, joille tuuletinhubiksi 10-porttinen Arctic Case Fan Hub. Lisäksi koteloon tulee Whiteboxista tutut ledivalot. Tuuletinhubia lukuunottamatta kaikki kierrätystavaraa. Virtalähteeksi tulee uusi Kolink 700W Modular Power. Ko. poweri on vain 80+ Bronze -luokiteltu, mutta menee tässä kokoonpanossa. Prossujäähyksi tulee uusi (olettaen että mahtuu koteloon) ilmajäähdytteinen Arctic Freezer 7 X CO. Käyttiskiintolevyksi Windows 10:n alle tulee uusi PNY 500GB XLR8 CS3030 M.2 NVMe SSD-levy ja tämän rinnalle todennäköisesti jostakin varaston uumenista jokin vanha pyörittävä limppukin. M.2:n päälle myös tilaukseen lipsahti Hazesta tuttu EK-Waterblocks EK-M.2 NVMe jäähdytyssiili, joten kai se asenneltava on. Hiiri ja näppi on Dell KM714, mutta tod.näk. tuosta ainakin hiiri menee jossain vaiheessa uusiksi, koska tuo on vaan yksinkertaisesti liian painava pelikäyttöön. Näytöksi tulee Hazen tämän hetkinen Asus VS247H 24″, ja kyllä Hazeen on uusi näyttö hankinnassa.

Hinta

Kokoonpano on suurimmalta osin vanhan kierrätys tai käytettynä ostettua osaa. Tämän hetken hinta näyttäisi karvan alle 350 € ja jos katsotaan osien alkuperäistä ostohintaa, tai edullisinta hintaa (hinta.fi) silloin kun se on ollut myynnissä, niin paketin hinta on hitusen alle 1150 €. Mitä tuossa tutkailin uuden vastaavan paketin hintaa, niin en oikein alle 1400 € päässyt. Eiköhän tässä konetta ole juniorille ihan tarpeeksi ja päivitetään sitten kun tarvetta.

Virtualisointialusta uusiksi

Tovin aikaa olin jo tuskaillut kahdeksan vuotta vanhan virtualisointipalvelimeni kanssa. Pannussa ei vain yksinkertaisesti resurssit enää riittäneet, ja kun tarvekin oli kasvanut, niin jotain piti keksiä.

Joskus marraskuulla aloin sitten vilkuileen erinäisiä osia, halvimpia mahdollisia, mutta uusia toki. Tavoitteena oli saada vähintäänkin tuplaydinsuoritin ja 16 Gt:a muistia, joka olisi laajennettavissa vähintään 32 Gt saakka. Hinta ei sais päätä huimata, eli ehkä 200 €. Emolevyn ja prosessorin toimitus viivästyi pariinkin otteeseen, osittain siksi että päädyin vaihtamaan näitä lennosta, kun uusia osia piti olla saatavilla heti, muttei sitten ollutkaan. Ilmeisesti joulunaika teki tehtävänsä ja verkkokauppojen saldot ei pysynyt kysynnän mukana.

Loppujen lopuksi hinnaksi osille tuli 184 € (posteineen). Emolevy on Asrockin H410M-HDV/M.2. Prosessoriksi valikoitui Intel Celeron G5900. Ja nämä siis uudella LGA1200 -kannalla. Muistina 16 Gt Lexarin 2666 MHz DDR4 ja kiintolevynä se Hazen järjestelmälevyn takuusta saatu uusi 240 Gt Kingstonin UV400. Ostosten heikoimmaksi lenkiksi osoittautui Akygan -virtalähde. 15 € hurjalla hinnalla ei saanut onnea, vaan laite alkoi neljän päivän jälkeen boottailla ja lähti saman tien takuuhuoltoon. Onneksi ”vanha” Kolink jaksaa vääntää korvaajana. Josko tämä nyt sitten menisi seuraavat kahdeksan vuotta, tai edes viisi 🙂

Ylikellotus

En nyt julkaise mitään linkkejä mihinkään ohjeisiin, niitä kyllä netistä löytyy pilvin pimein. Käyn jotain pientä läpi ylikellotukseen liittyen. Ylikellotuksen hyödyt varsinkin ilmajäähdytteisenä on varsin marginaaliset, vesijäähdytteisenä laitteistosta saadaan revittyä jo sen verran irti, että hyödyt alkavat kongretisoitumaan. En ota mitään vastuuta, jos ylikellottamalla onnistut laitteistosi rikkomaan, jaan vain omat kokemukseni WhiteBoxin kellottamisesta. Kannattaa myös huomioida, että jokainen komponentti ja sen ylikellotettavuus on yksilöllistä. Se mikä toimii minulla, ei välttämättä siis toimi sinulla. Samoilla komponenteilla olen netistä kaivellut kellotusohjeita, jossa pyöritetään vakaasti jopa 5 GHz:ssä. WhiteBox siis tällä hetkellä 4.7 GHz:ä.

WhiteBoxin rakensin alunperinkin sillä periaatteella, että sille kelloa tohtii antaa. Ja nyt jos sinä Uuno 14 v. siellä innostut, että nyt heti ylikellotusta tälle mun marketti-PC:lle, niin eläpäs hätäile.

Ylikellotus on periaatteessa hyvin yksinkertaista, nostetaan joko prosessorin väylätaajuutta, tai kerrointa. Joista jälkimmäinen on se helpompi ja kenties järkevämpikin vaihtoehto, koska väylätaajuuden nostaminen vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan (mm. muistiväylän taajuuteen).

Ihan halpaa ylikellottaminen ei ole. Pelkästään sen vuoksi, että useat valmistajat mitätöivät takuun siinä vaiheessa, kun laitetta kellotetaan ja toki ylikellotuksessa laiterikkojen riski on aina suurempi. Tämän lisäksi ylikellottaminen ei onnistu ihan halvimmilla osilla. Joten jos ylikellotusta aikoo harrastaa, niin kannattaa ensin varmistaa että olemassa olevalla, tai ostettavalla kokoonpanolla sellainen on mahdollista. Tai toki ylikellottamista voi kokeilla, mutta omalta osalta kokemukset halvoilla emoilla on olleet luokkaa katastrofi. Tehonlisäys esim. tuolla FX-6300 – Asrock Pro3  -yhdistelmällä oli ylikellotustestissä 100 MHz, tällä sain Windowsin kerran päälle ja VRM:n lämmöt idlatessa nousivat jo järkyttävän nopeasti ja HWmonitorin näyttäessä 65c, kone kaatui. Onnekseni en kuitenkaan saanut poltettua VRM:ä, vaan homma skulasi BIOSin nollauksen jälkeen normaalisti.

Mutta siis. Emolevyn Power Phase näyttelee suurta osaa ylikellottamisessa. Vähintäänkin 6+2 Power Phase on suositeltavaa, mutta paremmalla Power Phasella kellottaminen helpottuu entisestään. WhiteBoxin Sabertooth 990FX R2:ssa on 8+2 Power Phase. Lisäksi kannattaa varmistaa virtalähteen tehon riittävyys, periaatteessa tämä ei prosessorin kanssa pitäisi olla ongelma, kunhan Watteja riittää, mutta näytönohjaimet jo peruskäytössään vaatii tietyn Amppeerimäärän toimiakseen vakaasti. Tämä on yleensä ilmoitettu virtalähteen tiedoissa +12V -merkintänä. Ongelmana on usein se, että halvimmat virtalähteet jakavat tuon +12V usealle ”kiskolle”, jolloin esim. omalla vanhalla virtalähteellä +12V oli 2 x 26A, kun taas näytönohjain vaati 28A. Tämä aiheutti satunnaisia bluescreen-kaatumisia. 8+2 Power Phase emolevyt on pääosin jo hyvin jäähdytettyjä VRM:nkin osalta, mutta varsinkin 6+2 -emoissa kannattaa varmistaa että VRM:llä on edes jonkinlaiset jäähdytyssiilit olemassa.

Toinen oleellinen osa on prosessori. Ihan kaikki prosessorit eivät ole ylikellotettavissa. AMD:n kaikki FX-prosessorit ovat lukitsemattomia, joten niiden osalta ongelmaa ei ole. Intelin Core-prosessoreissa mallimerkinnän perästä löytyy joko K tai X lukitsemattomista versioista. Molemmat, sekä AMD:n, että Intelin prosessorit kestävät aika hyvin ylikellottamista, mutta yksilökohtaisia erojakin löytyy.

Kolmas erittäin oleellinen osa ylikellotettaessa on jäähdytys. Ilmajäähdytteisenäkin voidaan päästä erittäin hyviin kellotuslukemiin, esim. FX-8350 pitäisi kohtuu vaivatta mennä ilmajäähdytteisenä 4.3 GHz ja hyvällä ilmajäähyllä jopa 4.5 GHz:iin. Vesijäähdytteisenä kyseistä prosessorista saa vielä revittä 100-300 MHz:ä lisää potkua.

Ja edelleen, ennenkuin alat ylikellottamaan, niin ota asioista selvää. Ei se että vilkaistaan Youtubesta mitkä asetukset JayZ tai Linus ovat nykäisseet vastaavalle kokoonpanolle, toimi. Kellottaminen täytyy tehdä askel kerrallaan ja jokainen vaihe täytyy stressitestata. Omalta osalta olen ajanut välitestinä 20min stressitestiä ja muuttanut tarpeen mukaan kertoimia tai coren jännitettä. Siinä vaiheessa, kun haluttu kellotaajuus on saavutettu, olen ajanut sitten varsinaisen kuormitustestin, yleensä vähintään tunnin mittaisena. Mun näkemys on että tunti on riittävä, kuten useilla muillakin. On kuitenkin sitäkin koulukuntaa jotka vannovat kuuden tunnin, tai jopa 12 tunnin stressitestaamisen nimeen. Tuo on ehkä tarpeen silloin jos pelisessiot tiedostetaan pitkiksi ja kone on käynnissä 24/7. Omalta osalta pelisessiot kuitenkin ovat enintäänkin muutaman tunnin ja kone pääasissa idlaa päiväsaikaan. Yöllä kone on kiinni.

WhiteBoxin osalta tein quick&dirty -kellotusta aina 4.5 GHz:iin asti. Eli käytännössä suljin BIOSista mahdollisia ongelmakohtia, kuten Cool&Quietin ja Spread Spectrumin. Lisäksi tietenkin asetin kellotuksen manuaaliselle ja muuttelin tämän jälkeen vain kertoimia. Käytännössä pääsiin 4.4 GHz:iin ilman sen suurempia häslinkejä. 4.5 siirryttäessä piti jo nostaa ytimen jännitettä ja asettaa muutkin jännitteet kiinteiksi (olivat automaatilla tähän asti). 4,6 GHz kans piti jo sitten kaivella apuja mm. Overclock.netin foorumeilta, että sain varmasti BIOSista kiinni kaikki, mikä mahdollisesti voisi aiheuttaa ongelmia. Tämän jälkeen 4.6 GHz sain aika helposti vakaasti hetken puljaamalla jännitteen kanssa ja ajelemassa Stress Testiä. 4.7 GHz olikin sitten oma lukunsa, se vaati vielä hieman lisää ”voimistelua” ja säätämistä, mutta viimein tänään sain sen vakaaksi. 4.7 on jo sellainen luku, josta mulla ei ole hinkua ylöspäin. Lasketaas, siis kahdeksan ydintä, joista vakiona revitään 4 GHz, tarkoittaa kokonaismäärältään 32 GHz. Nyt kun noilta kahdeksalta ytimeltä revitäänkin 4.7 GHz, se tarkoittaa 37,5 GHz, eli 5,5 GHz tehonlisäystä. Lähes 1,5 vakio suorinytimen tehoa. Eli aika hurja tehonlisäys loppujen lopuksi. Lämpöjen puolesta tehonlisäys ei hirveästi näy. Prosessori pysyy alle 60c:n, mutta prosessori socketin lämpötilat huitelee kuormituksessa 75 asteessa. Eli hirveästi ei tuosta enää ole varaa nostaa, ainakaa ilman jäähdytystoimenpiteitä socketin suuntaan. Tällä kuitenkin mennään nyt ja toivottavasti pitkään 🙂