Aika kultaa

Otsikon mukaisesti oli aika kullannut vanhojen Windowsien asennusprosessin. Tai no, Windows itsessään ei ollut ongelma, vaan lähinnä ajurit. Tarinahan alkoi siitä, että nurkista löytyi vanhoja itse kuvattuja MiniDV- ja VHS-kasetteja. Nämä on ollut tarkoitus digitoida, mutta jostakin syystä homma on vuosien saatossa lykkääntynyt kerran jos toisenkin. Tällä kertaa päätin kuitenkin tarttua pässiä sarvista ja alkaa hommiin.

Yhdestä yläkaapista löysin MiniDV-kameran. Varaston hyllyltä VHS-soittimen ja miljoonakaapista löytyi AV-kaapelit, sekä tarkkaan vaalittu Firewire-lisäkortti ja (jo hävitetyksi luulleeni) Hauppauge WinTV Go -tv-kortti. Ongelman tässä muodosti se, että molemmat kortit ovat PCI-väylään liitettäviä, ei siis PCI-E. Mutta eipä huolta, miljoonakaapin kätköistä, tai tarkemmin ottaen (hetki sitten) Virtu-palvelimen kätköistä löytyi emolevy, jossa oli kaksikin PCI-liitäntää. Tämä siis takaisin hyötykäyttöön.

Seuraavaksi pitikin sitten alkaa tarkastelemaan missä Windowsissa nuo kortit mahdollisesti vielä toimisi. Yllättäen XP oli viimeisin mille löytyi ajurit WinTV Golle. Firewire sen sijaan on standardin mukainen kortti ja sen pitäisi kaiken järjen mukaan pelata myös uusissa koneissa, siis niissä joista PCI-liitäntä löytyy 🙂

XP tulilla ja WinDV pauhaa

Mutta siis XP:tä metsästämään. Firewire ja MiniDV:t oli tässä vaiheessa keskiössä, joten jostakin ihmeen syystä päädyin Windows XP:n 64-bittiseen pro -versioon. Tuo valinta osoittautui myöhemmin virheeksi, mutta siitä tosiaan myöhemmin lisää. Windows myllyyn sisään ja sitten alkoi ”taistelu”. Näytönohjaimen ajurit oli kiven alla, mutta vääntämisen jälkeen löytyi. Myös piirisarjan ajurit aiheuttivat ongelmaa, mutta sain pienen vääntämisen jälkeen nekin toimimaan. Se minkä aika oli kullannut, oli että XP:ssä ei juurikaan ollut sisäänrakennettuja ajureita, tai no sen ajan mittapuulla oli, mutta noin niinkuin nykywinkkuun verrattuna olemattomasti. Toki nykypäivän käyttikset hakee netistä sen mitä ei asennusmedialta löydy, rautakautinen XP ei tätä tietenkään tee, vaikka ajurinhaku saattaisi tälläistä väittääkin (ei tehnyt edes ammoisina aikoina kovinkaan kaksisesti). Tästä syystä XP perusasennuksella on hyvin pitkälti käyttökelvoton ja ajurirumbaa riittää. Tähän vielä kun lisättiin että valitsin tuon 64-bittisen version, niin huhhuh että olikin rumbaa, meinaan XP ei osaa hyödyntää/käyttää (ainakaa tuo SP2) 32-bittisiä sovelluksia käytännössä ollenkaan, toisin kuin nykywinkut. Tästä päästiinkin sitten siihen, että WinTV Golle ei löytynyt 64-bittistä ajuria, ja 32-bittinen ei alkanut toimiin, vaikka päällään olisi seisonut. Joten edessä on vielä 32-bittisen XP:n asennus, kunhan ensin saan kaikki MiniDV:t digitoitua.

Pientä painia teetti myös XP:n yhdistäminen verkkolevyyn. XP kun käyttää vanhaa, jo tietoturvattomaksi todettua ja kuopattua versiota verkkolevyyn yhdistämiseksi. Pienellä säätämisellä sain verkkolevyn kuitenkin toimimaan myös XP:n kans ja sitä myöten datasiirrot kaappauskoneen ja oman koneen välillä helpottui huomattavasti.

Kyllä ”nykynörtillä” on helppoa 😀

pfSenssit

Joskus olen aiheesta tainnut mainitakin, mutta taloutemme internet on tullut jo pitkään ns. kahta reittiä, ADSL:n ja 4G:n läpi. Tämä ei ole ollut mikään operaattorin valmis viritelmä, vaan itse rakennettu ja ylläpidetty. Keskeisenä osana järjestelmää on ollut TP-Linkin TL-R470T+ kuormantasaava reititin. Tuo laite kuitenkin alkoi pikkuhiljaa osoittamaan resurssien puutetta. Oleellisimpina osana oli, että laitteessa on vain 100M verkkoliitännät.

Koska varastoon oli päässyt kertymään ylimääräistä rautaa parinkin koneen verran, niin päätin eräänä kauniina (saattoi olla rumakin) päivänä kokeilla gatewayn rakentamista pfSensellä. Alustavan selvityksen perusteella järjestelmästä löytyi kaikki tarvittavat ominaisuudet ja lisäksi paljon muutakin. Vielä kun aikanaan varastoon ostamani verkkokortit osoittautuivat Gbit-korteiksi, oli ilo ylimmillään. Nollabudjetilla sitten rakentelin koneen ja tuikkasin pfSensen sisään. Verkot kohdilleen, asetusten (manuaalinen) kopiointi laitteiden välillä ja johtojen vaihto. Siinähän se yksinkertaisuudessaan. Tosin, koska laitteet palvelinkaapissa ovat fyysisesti aivan eri paikoissa, niin hieman vaadittiin johtojumppaa, mutta muuten helppoa kuin mikä.

Virrankäyttö mahtaa tuolta osin olla hieman suurempaa, mutta tuskin montaa euroa vuositasolla eroa on, joten no props. Homma rokkaa ja pelittää, ja se on pääasia.

Unigine Valley -testi

Uniginen testit ovat varsin tuttu näky vlogaajien käytöstä. Heaven tai Valley pyörivät näytöillä lähes aina, kun halutaan testata näytönohjaimen suorituskykyä, tai jäähdytystä. Varmasti myös uusi Superposition tulee valloittamaan ruudut, joskin ko. testistä jäi itselle hieman yliyrittämisen fiilis, mutta asiansa ajaa varmasti.

960 SSC (OC) vs 980 HOF (vakio)

Itse pyörittelen useimmiten Valleytä, koska se on ollut aika toimiva ratkaisu sen sukupolven näytönohjaimiin, mitä itselläkin on. Aiempaa Valley-testi taustaa löytyy mm. AMD-prossuajoilta sekä GTX 960 ja 980 näyttiksillä.

Ja koska ko. testiä on tullut ajettua myös i5 prossun kanssa 980:llä, sekä ilma-, että vesijäähdytettynä, niin päätin tästäkin koostaa kuvakokoelman. Ao. kuvassa kannattanee kuitenkin huomioida, että keskimmäinen 980 ilmajäähdytetty ja ylikellotettu tulos on syntynyt erittäin meluisan puhallinorkesterin säestyksellä ja se ei missään nimessä ole ollut päivittäiseen käyttöön tarkoitettu kellotus. Tuo osaltaan selittää ylikellotetun ilma- ja vesijäähdytyksen välistä pienehköä eroa 🙂

Vasemmalta: Vakiokellot ja ilmajäähdytys, maksimaalinen ylikellotus ilmajäähdytyksellä, maksimaalinen ylikellotus vesijäähdytyksellä.

WhiteBox v2

Päätin viimein nimetä PC-rakennelmani uudelleen, alkuperäinen WhiteBox on jo sen verran kokenut muodonmuutosta, että oli jo korkea aika lisätä nimen perään v2.

NZXT Kraken G12

Viimeisimpänä muutoksena koneeseen saatiin NZXT Kraken G12, joka on näytönohjaimen vesijäähdytyskehikko. Käytännössä kyseessä on siis metallikehys, joka kiinnitetään näytönohjaimen alkuperäisen jäähdyttimen tilalle. Kraken G12:n mukana toimitetaan 92mm puhallin, joka huolehtii näytönohjaimen piirien (VRM jne…) jäähdytyksestä.

Tämän lisäksi pitää hankkio AIO-vesijäähdytin, jolla jäähdytetään näytönohjaimen ydintä. Käyttäjäkunnan iloksi NZXT tukee myös muiden valmistajien AIO-jäähdyttimiä, yhteensä tuettujen jäähdyttimien listalla on yli 30 AIO-jäähdytintä ja 40 erilaista näytönohjainta. Omaan järjestelmään jäähdyttimeksi tuli NZXT:n Kraken X31, joka on samaa sarjaa ja sukupolvea prosessoria jäähdyttävän Kraken X61:n kanssa. Lisäksi oleellisena osana sopassa oli itsessään jäähdytinkenno, joka X31:ssä on 120mm puhaltimella varustettu, joten oli vielä mahdollista sovittaa S340:n sisään kaiken muun lisäksi.

Pienen säätämisen jälkeen järjestelmä toimii kuin junan vessa. Lämpötilat ylikellotettuna kuormituksessa putosivat 81 asteesta 61 asteeseen. Ja tuossa vaiheessa jäähdyttimen puhallinkin pyörii vasta 60% teholla, eli ei pidä mitenkään suurta meteliä itsestään.

SpeedFan

Alunperin yritin käyttää puhaltimien ja pumppujen hallintaan NZXT:n CAM-sovellusta, mutta sen käyttäminen osoittautui hankalaksi. Näytönohjaimen pumppu ”rutisi” ikävästi alemmilla kierroksilla ja ylemmillä kierroksilla taas puhallin alkoi pumppaamaan kierroksia 120-160 kierroksen heitolla (esim. 1020 > 1180 > 1020…). Aikana testailin homman hanskaamista BIOSin hallintatyökaluilla, mutta sekin osoittautui mahdottomaksi. Loppujen lopuksi päädyinkin käyttämään laajalti käytettyä SpeedFan-sovellusta. Tovin aikaa selailin asetuksia ja katselin asetusvideoita, ennen kuin sain homman rokkaamaan kuten pitää. Onneksi nykyisellä emolevyllä on noita PWM-hallittuja puhallin-/pumppuliittimiä riittävästi, joskin X61:n puhaltimille piti tilata erillinen ”haaroitin”, jotta saadaan ne vielä oman liitännän kautta hallittaviksi ja voidaan näin ollen pitää vesipumpuilla staattisemmat nopeudet. Nyt myös osa puhaltimista on kytketty niin, että ne ei vähällä kuormalla pyöri ollenkaan, joten WhiteBox on aika hiljainen kaveri.

Ja kertana kiellon päälle korjasin vielä rikkinäisen ledinauhankin, joten valaisupuolikin on taasen kunnossa 🙂

Softaa softaa, osa 1: Käyttöjärjestelmät

Softasarjassa valotan hieman mitä softaa tulee pääsääntöisesti käytettyä ja ehkä hieman myös miksi.

Käyttöjärjestelmät aiheuttavat kinastelua käytännössä aina. Useimmiten unohdetaan että ei ole yhtä käyttöjärjestelmää, jolla pystyisi kaiken tarvittavan toteuttamaan, ainakaan järkevästi.

Aloitetaas siitä helpoimmasta, tai no… Eli työpöytäkäyttis. Omalta osalta olen kerännyt kokemusta Windowseista, Linuxeista, sekä jonkin verran OS X:stä. Ja jos nyt pilkkua viilataan niin toki myös DOS on tuttu 😉 Lyhyesti ja hieman kärjistetysti sanottuna, jos sinun täytyy voida pelata koneellasi, niin Windows. Jos mediatuottaminen on lähellä sydäntä, niin OS X. Jos taas koet halua vastustaa suurta ja mahtavaa ja olla pienten puolella ja mitä nyt ikinä keksitkin, niin valitse Linux. Kahdelle jälkimmäisellekin nykyisellään jo löytyy pelejäkin, mutta ehkä se uusin ja hienoin kärki sieltä puuttuu. Windowsillakin tekee varsin hyvin mediaan liittyviä töitä ja jossakin jonkin videonkin näin missä kumottiin täysin Macin ylivertaisuus tämän suhteen, mutta it’s your choice. OS X:stä mulla on tästä kolmikosta vähiten kokemusta, mutta nekin kokemukset ja muiden käyttäjien puheet vahvistavat mielikuvaa siitä, että ei se Mac-käyttäjän arkikaan mitään ruusuilla tanssimista ole. Eniten työtä tottumattomalle näistä kuitenkin vaatinee Linuxit. Itse voisin varsin hyvin käyttää esim. Ubuntua, mutta…

Koska omat intressit kotikoneella ovat nykyisellään edes jollakin tasolla pelaamisessa, niin valinta on luonnollisesti Windows. Ja koska Windowsin käyttäjät tykkäävät tapella myös keskenään, niin itse liputan aina uusimman Windowsin puolesta. En ehkä niin, että aina pitäisi olla heti päivittämässä uuteen. Käytännössä olen Windows 3.1:stä asti tasaisella varmuudella päivittänyt aina uudempaan milloin lyhemmällä, milloin pitemmällä viiveellää (3.1 > 95 > 98 > 98SE > ME > XP > Vista > 7 > 8 > 8.1 > 10). Koskaan ei vanhempi versio ole tarjonnut mitään, mitä uudemmassa ei olisi, paitsi heikompaa käytettävyyttä ja ”mummoilua”. Jokainen Windows on ollut ja tulee olemaan oman aikansa lapsi. Viimeisten versioiden joittenkin mielestä isot käyttöliittymämuutoksetkin ovat suuri mörkö ja pelote, mutta käytännössä se on muutaman tunnin pyörittely ja järjestelmä ja sen toimintatavat on jo tuttuja. Jotkut liputtaa edellee XP:n puolesta, no jotkut tykkä tyttärestä ja toiset äidistä. Osa pelaajista on edelleen vahvasti 7:n kannalla, mutta tämäkin useimmiten vain siitä syystä ettei jakseta käyttää muutamaa päivää niitten vanhojen pelien uudelleenvirittämiseen. Versioiden välillä siirtyminen on nykyisellään helpompaa kuin koskaan, mutta eihän se nyt mikään naps ja kops ole. Aina on jotain mikä ei toimi, ja jos joku olettaa jotain muuta, niin herää pahvi x)

No nyt on Windowsista ja työpöytäkäyttiksista vähän saarnattu. Jatketaas sitten palvelinten pariin. Palvelinympäristöt on oma lukunsa ja niitä on turha työpöytäympäristöihin verrata. Palvelimissa suurimmat käyttiskilpailijat tällä hetkellä lienee Windows 2012 ja Linuxit. Näitten lisäksi toki Unix-pohjaisia järjestelmiä käytetään paljon palvelinpuolella, kuten HP-UX, Solaris ja BSD:t. Aiemmin mainituista kahdesta Linux jyrää aika raakasti palvelinpuolella. Windowsia käytetään pääasiassa AD-palvelimena, mutta myös DNS-, Web ja tietokanta-alustoissa. Varmasti myös muussa palvelinkäytössä, mutta nuo nyt ensimmäinenä nousi mieleen. Linuxeja on kuitenkin pilvin pimein ja näistä suurimpina RedHat EL, CentOS, Debian ja Ubuntu, eikä muutkaa distrot kauaksi jää. Windows on eräänlainen palvelinmaailman kummajainen, joka on olemassa vain koska joku ei ole alunperin jaksanut tuijottaa mustaa konsoliruutua, eikä varsinkaan ole tiennyt mitä sillä tehdään 😉 Erinäisiäkin kertoja olen ollut todistamassa, kuinka Windows-palvelimesta mitään tietämätön Linux-guru opastaa Windows-sertifioitua asiantuntijaa tehtävässään, eikä tämä ole edes yksittäistapaus, mutta ei siitä sen enempää. Onpa joskus Windows-hemmotkin saattaneet Linux-gurua opastaa, mutta ei kyllä missään palvelimiin liittyvässä 🙂 Elkäähän vetäkö hernemaissipaprikoita kovin syvälle, ei millään pahalla, useimmat minunkin tuntemat Windows-heebot on erittäin päteviä tehtävissään. Linuxilla pyöritetään kuitenkin tällä hetkellä käytännössä koko internetiä. Sillä on mahdollista tehdä lähes kaikki palvelut (poislukien osa Microsoftin kehittämistä palveluista) mitä internetissä tarjotaan. Ja mikä parasta lähes kaikki on ilmaista (Open Sourcea). Toki useimmat yritykset käyttävät Linux-valmistajien tarjoamia tukipalveluita, koska koskaan ei tiedä milloin sillä talon omalla Linux-gurulla on parempi työsoppari takataskussa ja se lähtee ovet paukkuen muualle. Toki on joskus sekin mahdollista, että Linux -guru ei ihan kaikkea tiedäkään ja joutuu toteamaan että nyt tartteis jonkun joka tietää juuri nämä muuttujat mitä tämä klusteroitua tietokantaa käyttävän reduntantin sähköpostijärjestelmän kolmannen osapuolen plugin tarvitsee. Mutta tuollaiset tapaukset ovat aika harvinaisia ja silloinkin voi Windows-jampalta kysyä opastusta, niin pääsee ainakin naureskelemaan välissä 😉 hups.

No nyt on Windowsista palvelinympäristöissäkin saarnattu. Jatketaas sitten ilmiöön nimeltään mobiilit järjestelmät, eli kotoisammin kännykät. Kännyköissä pyörii tätä nykyä käyttiksinä iOS ja Android, no joo joo onhan se purjepallokala mikä lie Sailfish ja jotai muitaki, mutta keskitytää olennaiseen. iOSia olen työni puolesta jonkin verran pyöritellyt ja edelleenkään en ymmärrä mikä siinä ihmisiä viehättää. Itse en iOSista saa minkäänlaista lisäarvoa, en edes siitä että se olisi siisti ja toimiva. Kun, no eihän se sitä ole, ainakaan käytettävyydeltään. Se nyt vain on sattunut pysymään pääpiirteiltään samanlaisena vuosikausia ja se jos mikä miellyttää ihmisiä. Android sen sijaan on lähes jokaisessa major-tason päivityksessään tuonut nipun uusia ominaisuuksia ja muutoksia käytettävyyteen, lisäksi jokainen valmistaja pukkaa markkinoille hieman omanlaistaan GUIta, joten pakostakin siinä alkaa omenauskovaisuus kiinnostamaan. Nykyandroidit alkavat ainakin budjettiluokan ulkopuolella (lue Applen hinnat) olemaan sitä luokkaa, että niitä ei tosiaankaan tarvitse hävetä. Sovellusvalikoima on käytännössä samaa kuin iOSissa, jopa parempaa monelta osin. Siitä huolimatta ymmärrän myös iOS-käyttäjiä, ehkä, yritän ainakin, ehkä.

Noh, tässä nyt oli tämmöistä tajunnan virtaa ja kellekään tuskin jäi epäselväksi mitä meikäläinen käyttää. Jos nyt jostakin syystä MS-sertifioinnin sumentamat aivonystyryt eivät onnistuneet prosessoimaan lukemaansa, niin työpöydällä mulla pyörii Windows 10 (työkoneessa pakon sanelemana 7), palvelinkoneista löytyy pääasissa Ubuntu/Debian, mutta myös CentOS ja FreeBSD ovat läsnä, ja puhelimissa Android. En sitten tiedä josko tästä kellekään mitään hyötyä oli, jos syihin ja seurauksiin halutaan paneutua, niin pitäis omistaa koko artikkeli jonkin tietyn järjestelmän plussille ja miinuksille ja, no… ei pysty. Tai ehkä jonakin päivänä, who knows 🙂