Softaa softaa, osa 1: Käyttöjärjestelmät

Softasarjassa valotan hieman mitä softaa tulee pääsääntöisesti käytettyä ja ehkä hieman myös miksi.

Käyttöjärjestelmät aiheuttavat kinastelua käytännössä aina. Useimmiten unohdetaan että ei ole yhtä käyttöjärjestelmää, jolla pystyisi kaiken tarvittavan toteuttamaan, ainakaan järkevästi.

Aloitetaas siitä helpoimmasta, tai no… Eli työpöytäkäyttis. Omalta osalta olen kerännyt kokemusta Windowseista, Linuxeista, sekä jonkin verran OS X:stä. Ja jos nyt pilkkua viilataan niin toki myös DOS on tuttu 😉 Lyhyesti ja hieman kärjistetysti sanottuna, jos sinun täytyy voida pelata koneellasi, niin Windows. Jos mediatuottaminen on lähellä sydäntä, niin OS X. Jos taas koet halua vastustaa suurta ja mahtavaa ja olla pienten puolella ja mitä nyt ikinä keksitkin, niin valitse Linux. Kahdelle jälkimmäisellekin nykyisellään jo löytyy pelejäkin, mutta ehkä se uusin ja hienoin kärki sieltä puuttuu. Windowsillakin tekee varsin hyvin mediaan liittyviä töitä ja jossakin jonkin videonkin näin missä kumottiin täysin Macin ylivertaisuus tämän suhteen, mutta it’s your choice. OS X:stä mulla on tästä kolmikosta vähiten kokemusta, mutta nekin kokemukset ja muiden käyttäjien puheet vahvistavat mielikuvaa siitä, että ei se Mac-käyttäjän arkikaan mitään ruusuilla tanssimista ole. Eniten työtä tottumattomalle näistä kuitenkin vaatinee Linuxit. Itse voisin varsin hyvin käyttää esim. Ubuntua, mutta…

Koska omat intressit kotikoneella ovat nykyisellään edes jollakin tasolla pelaamisessa, niin valinta on luonnollisesti Windows. Ja koska Windowsin käyttäjät tykkäävät tapella myös keskenään, niin itse liputan aina uusimman Windowsin puolesta. En ehkä niin, että aina pitäisi olla heti päivittämässä uuteen. Käytännössä olen Windows 3.1:stä asti tasaisella varmuudella päivittänyt aina uudempaan milloin lyhemmällä, milloin pitemmällä viiveellää (3.1 > 95 > 98 > 98SE > ME > XP > Vista > 7 > 8 > 8.1 > 10). Koskaan ei vanhempi versio ole tarjonnut mitään, mitä uudemmassa ei olisi, paitsi heikompaa käytettävyyttä ja ”mummoilua”. Jokainen Windows on ollut ja tulee olemaan oman aikansa lapsi. Viimeisten versioiden joittenkin mielestä isot käyttöliittymämuutoksetkin ovat suuri mörkö ja pelote, mutta käytännössä se on muutaman tunnin pyörittely ja järjestelmä ja sen toimintatavat on jo tuttuja. Jotkut liputtaa edellee XP:n puolesta, no jotkut tykkä tyttärestä ja toiset äidistä. Osa pelaajista on edelleen vahvasti 7:n kannalla, mutta tämäkin useimmiten vain siitä syystä ettei jakseta käyttää muutamaa päivää niitten vanhojen pelien uudelleenvirittämiseen. Versioiden välillä siirtyminen on nykyisellään helpompaa kuin koskaan, mutta eihän se nyt mikään naps ja kops ole. Aina on jotain mikä ei toimi, ja jos joku olettaa jotain muuta, niin herää pahvi x)

No nyt on Windowsista ja työpöytäkäyttiksista vähän saarnattu. Jatketaas sitten palvelinten pariin. Palvelinympäristöt on oma lukunsa ja niitä on turha työpöytäympäristöihin verrata. Palvelimissa suurimmat käyttiskilpailijat tällä hetkellä lienee Windows 2012 ja Linuxit. Näitten lisäksi toki Unix-pohjaisia järjestelmiä käytetään paljon palvelinpuolella, kuten HP-UX, Solaris ja BSD:t. Aiemmin mainituista kahdesta Linux jyrää aika raakasti palvelinpuolella. Windowsia käytetään pääasiassa AD-palvelimena, mutta myös DNS-, Web ja tietokanta-alustoissa. Varmasti myös muussa palvelinkäytössä, mutta nuo nyt ensimmäinenä nousi mieleen. Linuxeja on kuitenkin pilvin pimein ja näistä suurimpina RedHat EL, CentOS, Debian ja Ubuntu, eikä muutkaa distrot kauaksi jää. Windows on eräänlainen palvelinmaailman kummajainen, joka on olemassa vain koska joku ei ole alunperin jaksanut tuijottaa mustaa konsoliruutua, eikä varsinkaan ole tiennyt mitä sillä tehdään 😉 Erinäisiäkin kertoja olen ollut todistamassa, kuinka Windows-palvelimesta mitään tietämätön Linux-guru opastaa Windows-sertifioitua asiantuntijaa tehtävässään, eikä tämä ole edes yksittäistapaus, mutta ei siitä sen enempää. Onpa joskus Windows-hemmotkin saattaneet Linux-gurua opastaa, mutta ei kyllä missään palvelimiin liittyvässä 🙂 Elkäähän vetäkö hernemaissipaprikoita kovin syvälle, ei millään pahalla, useimmat minunkin tuntemat Windows-heebot on erittäin päteviä tehtävissään. Linuxilla pyöritetään kuitenkin tällä hetkellä käytännössä koko internetiä. Sillä on mahdollista tehdä lähes kaikki palvelut (poislukien osa Microsoftin kehittämistä palveluista) mitä internetissä tarjotaan. Ja mikä parasta lähes kaikki on ilmaista (Open Sourcea). Toki useimmat yritykset käyttävät Linux-valmistajien tarjoamia tukipalveluita, koska koskaan ei tiedä milloin sillä talon omalla Linux-gurulla on parempi työsoppari takataskussa ja se lähtee ovet paukkuen muualle. Toki on joskus sekin mahdollista, että Linux -guru ei ihan kaikkea tiedäkään ja joutuu toteamaan että nyt tartteis jonkun joka tietää juuri nämä muuttujat mitä tämä klusteroitua tietokantaa käyttävän reduntantin sähköpostijärjestelmän kolmannen osapuolen plugin tarvitsee. Mutta tuollaiset tapaukset ovat aika harvinaisia ja silloinkin voi Windows-jampalta kysyä opastusta, niin pääsee ainakin naureskelemaan välissä 😉 hups.

No nyt on Windowsista palvelinympäristöissäkin saarnattu. Jatketaas sitten ilmiöön nimeltään mobiilit järjestelmät, eli kotoisammin kännykät. Kännyköissä pyörii tätä nykyä käyttiksinä iOS ja Android, no joo joo onhan se purjepallokala mikä lie Sailfish ja jotai muitaki, mutta keskitytää olennaiseen. iOSia olen työni puolesta jonkin verran pyöritellyt ja edelleenkään en ymmärrä mikä siinä ihmisiä viehättää. Itse en iOSista saa minkäänlaista lisäarvoa, en edes siitä että se olisi siisti ja toimiva. Kun, no eihän se sitä ole, ainakaan käytettävyydeltään. Se nyt vain on sattunut pysymään pääpiirteiltään samanlaisena vuosikausia ja se jos mikä miellyttää ihmisiä. Android sen sijaan on lähes jokaisessa major-tason päivityksessään tuonut nipun uusia ominaisuuksia ja muutoksia käytettävyyteen, lisäksi jokainen valmistaja pukkaa markkinoille hieman omanlaistaan GUIta, joten pakostakin siinä alkaa omenauskovaisuus kiinnostamaan. Nykyandroidit alkavat ainakin budjettiluokan ulkopuolella (lue Applen hinnat) olemaan sitä luokkaa, että niitä ei tosiaankaan tarvitse hävetä. Sovellusvalikoima on käytännössä samaa kuin iOSissa, jopa parempaa monelta osin. Siitä huolimatta ymmärrän myös iOS-käyttäjiä, ehkä, yritän ainakin, ehkä.

Noh, tässä nyt oli tämmöistä tajunnan virtaa ja kellekään tuskin jäi epäselväksi mitä meikäläinen käyttää. Jos nyt jostakin syystä MS-sertifioinnin sumentamat aivonystyryt eivät onnistuneet prosessoimaan lukemaansa, niin työpöydällä mulla pyörii Windows 10 (työkoneessa pakon sanelemana 7), palvelinkoneista löytyy pääasissa Ubuntu/Debian, mutta myös CentOS ja FreeBSD ovat läsnä, ja puhelimissa Android. En sitten tiedä josko tästä kellekään mitään hyötyä oli, jos syihin ja seurauksiin halutaan paneutua, niin pitäis omistaa koko artikkeli jonkin tietyn järjestelmän plussille ja miinuksille ja, no… ei pysty. Tai ehkä jonakin päivänä, who knows 🙂

Paketti kasaan

Koneen osat saapuivat kahdessa erässä maanantaina ja tiistaina. Tiistain pakettiin oli jääny vain vaimennuslevyt ja ledit, joten maanantaina päästiin jo kasaamaan. Joskin Posti onnistui toimituksiaan viivyttämään normaalista klo 17, aina kello 18:30 asti.

Työpöytä
Työpöytäkin siistiytyi kummasti

Maanantaina siis ajelin postiin ja noudin kotelon, virtalähteen ja muistit. Aiemminhan posti oli jo kiikuttanut uuden emolevyn ja prosessorin vesijäähdytyksen. Kotona sitten pakettia aukomaan ja kyllähän sieltä aarteita löytyi 🙂

Jokainen tietää miten käy kun kengännauhat solmii yhteen ja lähtee käveleen… no tohkeissani lähdin varastosta vauhdilla hakemaan antistaattista rannekettani, jolloin oikean jalan talvikengän nauhat tarttuivat vasemman kengän nauhakoukkuihin ja hihhei kun lennettiin t-paitasillaan hankeen vauhdikkaasti. Ja eihän se ranneke edes ollut varastossa, työpöydän laatikosta lopen löytyi. Seuraavaksi sitten kotelon kimppuun. Mallailin emolevyä koteloon ja ”mitäs punasta tuossa on, ööö, hei mitä hä, verta, mistä?!”. Taiston tuoksinassa olin onnistunut tökkäämään sormenpään johonkin ja ensitöikseen siivottiin sitten veripisarat pois emolevyltä. Kaikesta epäonnesta huolimatta, päätin jatkaa koneen kasausta.

Pikkuhiljaa osat alkoivat löytää paikkansa ilman suurempia ongelmia. Krakenin kans joutui hieman pähkäilemaan koteloon kiinnitystä, kunnes tajusin heidän onlineanimaatio-ohjeestaan klikata seuraavan vaiheen, jonka jo olin onnistunut itsekin päättelemään. Johdotuksissa tuli käytännössä vain yksi virhe, kun typerästi kytkin kotelopuhaltimet valmiiksi liitetyllä Molex-kaapelilla, enkä emolevyn puhallinpaikkoihin. Johdot sai todella fiksusti koteloon, eikä suuremmalti tarvinut niitten kans taistella. Yksi asia joka piti muistaa ensimmäisenä, kun aloittaa kasaamisen, oli kiintolevyjen kiinnitys alaosaan. Tämä siksi että jos/kun virtalähde ja kaikki johdot ovat paikallaan, niin ruuvien ruuvaaminen takaapäin kiintolevyihin on aikalailla mahdotonta. Noh, vanhat levyt jne… pysyy ne yhdeltä reunalta kiinnitettynäkin, eli unohdin siis tämän (eikä ainakaan vielä ole ollut resonointia havaittavissa) 😀 Alunperin suunnittelin ottavani toisen ulos puhaltavan kotelotuulettimen pois, jotta saan järkevämmin positiivisen paineen koteloon. Ja vaikka ko. puhaltimet puhalsivat alunperin täysillä, niin silti Krakenin puhaltimet minimiä puhaltaessaankin onnistuivat muodostamaan positiivisen paineen koteloon. Päädyin kuitenkin kiertämään ulos puhaltavien tuulettimien kierrosluvun 800 rpm heti kun olin korjannut niiden liitännän emolevylle.

20160203_203417Tiistaina saatiin sitten koneeseen vielä rgb-ledinauhat ja kontrolleri, sekä vaimennusmateriaali. Ja näiden asennuksen yhteydessä korjasin siis myös kotelotuulettimien liitännät. Ledinauhojen liimakiinnnitys oli lähinnä vitsi, mutta on ne nyt ihmeesti pysyneet paikoillaan. Toisessa ledinauhassa on lisäksi jonkinasteinen kosketushäiriö, ilmeisesti yhdessä vastuksessa ennen kolmea alimmaista lediä. Jos värin muuttaa keltaiseksi tai oranssiksi, niin kolme alimmaista lediä palaa vihreänä. Mikä toisaalta on varsin vinhan näköinen 🙂 Ledeihin olen kuitenkin loppujen lopuksi varsin tyytyväinen, mitä nyt kamera vääristää niiden värit vähän miten sattuu ja mm. valkoinen näyttää ihan siniseltä ja oranssi näyttää tuhruiselta valkoiselta yms… Vaimennusmateriaali olikin sitten ihan oma lukunsa. Päädyin sitä loppujen lopuksi liimaamaan vain emolevyn kiinnityslevyn pohjaan, alaosan kylkeen (lasin alle) ja etuosan ilmanottokanavan sisäpuolelle. Lasin alle tullut vaimennus oli hieman liian korkealla toisesta reunasta ja jouduin sitä työstämään jälkikäteen. Tuossa yhteydessä huomasin että materiaali on erittäin pehmeää ja repeää ikävästi liimauksien mukana. Sain kuitenkin tehtyä leikkauksen kohtuu siististi, mutta nyt kun tietää materiaalin luonteen, niin en sitä ko. koteloon taida muualle edes yrittää. Kuitenkin, äänentasot mitattuna on samaa luokkaa vanhan kotelon kans, mitä nyt erittäin kovilla, pitempään kestävillä kuormituksilla vesijäähyn puhaltimet pitää aika kiitettävää ääntä, tosin tähänkin on syynsä ylikellotuksella, josta kertonen seuraavassa blogitekstissä lisää.