Kesämökille älyä

Talven aikana olen tutustunut ns. älykotiratkaisuihin. Mulla on osaomistuksessa kesämökki, johon meiltä matkaa tulee n. 25 km ja jossa tulee näin talvellakin aikaa vietettyä pari yötä kuukaudessa. Mökki on pääsääntöisesti kylmä, joten sen joutuu joka kerta lämmittämään. Koska kyseessä ei kuitenkaan ole ihan pieni mökki (n. 60m2), niin sen lämmittäminen kovilla pakkasilla on aika työlästä. Ns. kylmää massaa on paljon ja sen lämpeneminen kestää. Tämän hetken sähkönhinnat eivät myöskään anna mahdollisuutta pitää peruslämpöä talven yli.

Oma kokemus älykotilaitteista ennen tätä oli käytännössä puhdas nolla. Mietiskelin aikani miten tuon saisi toteutettu, enkä oikein jaksanut kunnolla perehtyä asiaan. Sitten satuin törmäämään tarjoukseen jossa oli kolme Nediksen älypistorasiaa 27 €. Arvelin että no testataan. Pistorasiat osoittautuivat varsin päteviksi ja hyvin pienellä vaivalla niistä sai hallittavan kokonaisuuden.

Pistorasioiden jälkeen tilasin halvan 4G-liittymän, joka on juurikin kyseisille laitteille tarkoitettu. Pienen (itseaiheutetun) taistelun jälkeen sain homman rokkaamaan ja bitit alkoikin viuhua bittiavaruuteen kuten pitää. Etähallinta oli täysin toimiva ainakin testiympäristössään.

Siirsin etähallinnan mökille ja kytkin patterit pistorasioihin ja konffailin ympäristön kuntoon ja hommahan rokkasi ja rokkaa edelleen. Tuon jälkeen on tullut hankittua vielä muutama etäpistorasia lisää, sekä etäohjattava valokatkaisin, zigbee gateway ja lämpötila- ja kosteusanturi.

Yksi missä kyseinen Nedis SmartHome -järjestelmä ei ole parhaimmillaan, on hallinnan tuominen pilvestä omalle palvelimelle, esim. Home Assistantiin. Käsittääkseni tuo on mahdollista, mutta vaatii pientä modaamista laitteille, ja tähän en vielä ole halunnut lähteä.

Yhteenvetona täytyy kuitenkin todeta, että kaikki on pelannut todella loistavasti. Mökin esilämmittäminen on helpottanut paljon mökillä käymistä. Ensi kesän projektina onkin mm. aurinkoilmalämmittimen rakentaminen loppuun ja asentaminen. Toivottavasti tämä myös auttaa jo mainitun peruslämmön ylläpidossa.

Hazen päivitykset

Näytönohjaimen jäähdytin

Näytönohjaimen AIO-vesijäähdyttimen pumppu oli jo tovin aikaa pitänyt ikävää raksutusta ja sen sai asettumaan sopivalla kierrosalueella. Loppuvuodesta 2021 tuo kierrosaluekin kuitenkin alkoi ajoittain raksutteleen, ja kohtalaisen isoäänisesti vielä.

Kutakuinkin kuukauden tuota kuunneltuani kyllästyin ja päätin ruuvata näyttikseen alkuperäisen ilmajäähdytyksen. Prosessissa ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä, AIO pois, puhdistus, uudet tahnat ja lämpötyynyt ja vanha jäähy takaisin.

Tai no, toki pientä säätöä oli, kun näyttiksellä on kolme samanlaista liitintä johon puhaltimen voi liittää. Kahta ensimmäistä arvoin ja kummallakaan ei puhaltimet inahtanutkaan. Sitten iski jo hieman epätoivo, että nämäkö nyt on pitänyt mennä rikki, vaikkei ole käytetty. Kaivoin kuitenkin interwebin syövereistä kuvia ja totesin, että jaa onhan täällä kolmaskin vielä ja vot, taas puhaltaa.

Pienimuotoista säätöä oli myös saada puhallinnopeudet järkeväksi, ettei hermo pala metelöintiin. Onnistuinkin tuossa aika hyvin, ja nyt on varsin hiljainen näyttis alkuperäiselläkin jäähyllä. Toki tuo jäähdyttimen vaihdos aiheutti sen, että ylikellotukset piti käytännössä lähes kokonaan tiputtaa pois. Muistin osalta kelloja pystyi jättämään, ja toki tuo HOF on vakionakin aika hyvin kellotettu, joten vielä jaksaa.

ps. Ja hieman piti innovoida tukirakennetta, ettei pääse näyttis pahemmin roikkumaan. #lego

Lisää muistia ja levyt uusiksi

Jos joku kysyy että miksi piti muistia ostaa lisää, niin en tiedä, huviksi, onpahan nyt. Siis 16 Gt mun käytössä on riittänyt paremmin ku hyvin, en muista että olisin koskaan missään yhteydessä juurikaan yli 12 Gt edes käyttänyt. Mutta onpahan nyt 😀

Massamuistipuoli sen sijaan on ärsyttänyt jo pitkää. Vanha 5400 rpm pörräävä WD on aiheuttanut hitaudellaan harmaita hiuksia jo muutaman vuoden ja vanha Kingstonin 240 Gt SSD nyt vaan alko olla turhan pieni. Aikani mietin 512 Gt ja 1 Tt:n NVMe:tä budjettiratkaisuna, jotta sais kriittisimmät jutut sinne, mutta sitten järki voitti ja ostaa paukasin 2 Tt Kingstonin NVMe:n (Kingston 2TB NV1 NVMe PCIe SSD -levy, M.2 2280, 2100/1700 M), joka itselle on enempi kuin riittävä. Jos ja kun tarvii oikeasti asiaa varastoida, niin sitä varten on NAS-palvelin, joka ei gigan verkossa nopeudessa juurikaan tuolle WD:n vanhalle limpulle häpeä.

Uusi näyttö

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, ehei ei todellakaan. Pitkään jo olen haaveillut uudesta Ultra-Wide -näytöstä, ja Joulukuun alussa sopivasti olleista Black Friday -tarjouksista löytyi vihdoin omiin spekseihin sopiva näyttö. Kyseessä siis AOCin 34″ CU34P2A. Näyttö on siis kaareva 3440×1440 resoluutioon kykenevä 100Hz:n näyttö. 4K:ta en halunnut, vaan tuo 1400 riittää varsin hyvin ja 34″ on oikeinkin sopiva. Pari päivää menikin ihmetellessä ja ihastellessa. Tuohon kun vielä ”kylkeen” hommasin Nördicin DisplayPort KVM-kytkimen, niin työtehokin on noussut huomattavasti. Lyfe is guud.

Dghtr’sin päivitykset

Dghtr’sin päivitykset ei juurikaan suurempia ole. Koneeseen löytyi jo aiemmin mainittu emolevy MSI Z270 SLI Plus, joka osoittautui toimivaksi ja varsin päteväksi emolevyksi, jopa niin hyväksi, että teki mieleni vaihtaa se omaan koneeseen.

Kun osat oli saatu, oli koneen kasaamisen aika. Tarkoitus oli että tytär kasaa koneen itse ja tekikin niin suurimmaksi osaksi. Hieman jouduin henkisenä tukena olemaan, mutta aika hyvin oli osat tiedossa ja jopa se missä järjestyksessä on järkevää kasata. Tuohon vielä asentelin Windowsin ja sille lisenssi ja hommahan rokkaa.

Kasaamisen jälkeen kone jäi varastoon seisomaan, koska suunniteltu huonejärjestyksen muutos muuttuikin talon vaihto-operaatioksi, joka sittemmin vaihtui takaisin huonejärjestyksen muutokseksi. Tämä olisi tarkoitus alkaa kevään aikana toteuttamaan, joten ehkä jo kesällä tytär saa koneen käyttöön. Kone on ajoittain ollut myös käytössä varastossa, koska testbenchiin ei tällä hetkellä ylimääräistä rautaa ole asentaa. Lienee kuitenkin selvää että kone vaatii noin pitkä seisottamisen (satunnaista käyttöä lukuunottamatta) ja lämpötilavaihteluiden (kylmä varasto) jälkeen hieman huoltoa. Eli varmasti tulen tuohon vaihtamaan tahnat sekä prossulle, että näytönohjaimelle.

Tää kirjoitus oli nyt vähän pikainen raapaisu näin pitkän ajan jälkeen, mutta jospa se tästä.

Uusi vuosi, vanhat kujeet, vai…

Vuosi vaihtui ja blogi ollut aika hiljaiselolla. Taustalla kuitenkin on juttuja tapahtunut. Koostinkin hieman listaa aiheista mistä voisi blogeja kirjoitella näin myöhästyneesti. Molemmat koneet, siis Dghtr’s ja Haze on saanut pieniä päivityksiäja lisäksi päivityksiä on tullut palvelinpuolen juttuihin. Paljon on myös tullut testattua erilaista softaa, josta jonkinlaista juttua voi kirjoitella. Mutta siis, pitää vähän jäsennellä juttuja mitä puskee ulos ja yhdistellä lyhimpiä, niin eiköhän tännekin hieman eloa saada, toivottavasti 😀

Aika kultaa

Otsikon mukaisesti oli aika kullannut vanhojen Windowsien asennusprosessin. Tai no, Windows itsessään ei ollut ongelma, vaan lähinnä ajurit. Tarinahan alkoi siitä, että nurkista löytyi vanhoja itse kuvattuja MiniDV- ja VHS-kasetteja. Nämä on ollut tarkoitus digitoida, mutta jostakin syystä homma on vuosien saatossa lykkääntynyt kerran jos toisenkin. Tällä kertaa päätin kuitenkin tarttua pässiä sarvista ja alkaa hommiin.

Yhdestä yläkaapista löysin MiniDV-kameran. Varaston hyllyltä VHS-soittimen ja miljoonakaapista löytyi AV-kaapelit, sekä tarkkaan vaalittu Firewire-lisäkortti ja (jo hävitetyksi luulleeni) Hauppauge WinTV Go -tv-kortti. Ongelman tässä muodosti se, että molemmat kortit ovat PCI-väylään liitettäviä, ei siis PCI-E. Mutta eipä huolta, miljoonakaapin kätköistä, tai tarkemmin ottaen (hetki sitten) Virtu-palvelimen kätköistä löytyi emolevy, jossa oli kaksikin PCI-liitäntää. Tämä siis takaisin hyötykäyttöön.

Seuraavaksi pitikin sitten alkaa tarkastelemaan missä Windowsissa nuo kortit mahdollisesti vielä toimisi. Yllättäen XP oli viimeisin mille löytyi ajurit WinTV Golle. Firewire sen sijaan on standardin mukainen kortti ja sen pitäisi kaiken järjen mukaan pelata myös uusissa koneissa, siis niissä joista PCI-liitäntä löytyy 🙂

XP tulilla ja WinDV pauhaa

Mutta siis XP:tä metsästämään. Firewire ja MiniDV:t oli tässä vaiheessa keskiössä, joten jostakin ihmeen syystä päädyin Windows XP:n 64-bittiseen pro -versioon. Tuo valinta osoittautui myöhemmin virheeksi, mutta siitä tosiaan myöhemmin lisää. Windows myllyyn sisään ja sitten alkoi ”taistelu”. Näytönohjaimen ajurit oli kiven alla, mutta vääntämisen jälkeen löytyi. Myös piirisarjan ajurit aiheuttivat ongelmaa, mutta sain pienen vääntämisen jälkeen nekin toimimaan. Se minkä aika oli kullannut, oli että XP:ssä ei juurikaan ollut sisäänrakennettuja ajureita, tai no sen ajan mittapuulla oli, mutta noin niinkuin nykywinkkuun verrattuna olemattomasti. Toki nykypäivän käyttikset hakee netistä sen mitä ei asennusmedialta löydy, rautakautinen XP ei tätä tietenkään tee, vaikka ajurinhaku saattaisi tälläistä väittääkin (ei tehnyt edes ammoisina aikoina kovinkaan kaksisesti). Tästä syystä XP perusasennuksella on hyvin pitkälti käyttökelvoton ja ajurirumbaa riittää. Tähän vielä kun lisättiin että valitsin tuon 64-bittisen version, niin huhhuh että olikin rumbaa, meinaan XP ei osaa hyödyntää/käyttää (ainakaa tuo SP2) 32-bittisiä sovelluksia käytännössä ollenkaan, toisin kuin nykywinkut. Tästä päästiinkin sitten siihen, että WinTV Golle ei löytynyt 64-bittistä ajuria, ja 32-bittinen ei alkanut toimiin, vaikka päällään olisi seisonut. Joten edessä on vielä 32-bittisen XP:n asennus, kunhan ensin saan kaikki MiniDV:t digitoitua.

Pientä painia teetti myös XP:n yhdistäminen verkkolevyyn. XP kun käyttää vanhaa, jo tietoturvattomaksi todettua ja kuopattua versiota verkkolevyyn yhdistämiseksi. Pienellä säätämisellä sain verkkolevyn kuitenkin toimimaan myös XP:n kans ja sitä myöten datasiirrot kaappauskoneen ja oman koneen välillä helpottui huomattavasti.

Kyllä ”nykynörtillä” on helppoa 😀

Lisää voimaa

Jo tovin aikaa olen seuraillut hinta.fin kautta osahintoja. Päällimmäisenä on ajatuksissa ollut i7-7700k -suorittimen hankinta, jolloin mahdolliset pullonkaulat olisi torpattu näyttispäivityksen tieltä. Koska kyseistä suoritinta harvoin enää järkihintaan markkinoille puskee, niin olin jo hieman menettänyt toivon sen suhteen.

Eräänä joulukuisena aamuna kilahti kuitenkin puhelimeen sähköposti ja hinta.fi ilmoitti yksittäisen prossun saatavuuden ja vielä selkeästi alle oman hintakaton. Hetken unihiekkaa silmistä hierottuani päästin nörttiminäni irti ja totesin että nyt tai ei koskaan. Tilaus lähti ja sitten jäätiin jännäämään miten käy toimituksen. Saatavuus oli siis mallia 1 kpl toimittajalla. Kolmisen viikkoa tilauksen jälkeen kilahti postiin toimitusilmoitus ja parin päivän päästä oli prossu käsissä ja asennuksessa.

Samalla kun konetta kerran auoin, muutin myös näytönohjaimen vesijäähdyttimen paikkaa. Kotelon pohjalla tuo ei oikein ollut käytännöllinen, koska ilmakuplat tuppasivat jäämään jäähdytyselementtiin ja sitä myöten jäähdytysteho kärsi. Uusi paikka vaati pientä aivoittelua, mutta löytyi lopulta ja jäähdytystehokin parani selkeästi.

Nämä päivitykset/muutokset, sekä huhtikuussa hankittu NVMe SSD ovat määrittäneet suuntaviivoja Haze 2.0:lle. Eli WhiteBoxin raudasta ollaan vihdoin pääsemässä eteenpäin. Hankintalistalla tämän vuoden puolella on mahdollisesti 16 Gt muistia lisää. Uusi näytönohjain. Myös vanha 1 Tt kiintolevy alkaa olla tiensä päässä, vaikka teknisesti täysin toimiva laite onkin. Lisäksi suunnitteilla on pientä taloremonttia, joten huonemuutosten myötä hankintalistalle päätynee jopa todennäköisesti uusi näyttö. Samasta syystä johtuen suunnitelmissa on rakentaa tyttärelle oma kone, joten myös ”WhiteBox” -projekti saattaa herätä henkiin uudella versiolla, tai jopa uudella nimellä.

Virtualisointialusta uusiksi

Tovin aikaa olin jo tuskaillut kahdeksan vuotta vanhan virtualisointipalvelimeni kanssa. Pannussa ei vain yksinkertaisesti resurssit enää riittäneet, ja kun tarvekin oli kasvanut, niin jotain piti keksiä.

Joskus marraskuulla aloin sitten vilkuileen erinäisiä osia, halvimpia mahdollisia, mutta uusia toki. Tavoitteena oli saada vähintäänkin tuplaydinsuoritin ja 16 Gt:a muistia, joka olisi laajennettavissa vähintään 32 Gt saakka. Hinta ei sais päätä huimata, eli ehkä 200 €. Emolevyn ja prosessorin toimitus viivästyi pariinkin otteeseen, osittain siksi että päädyin vaihtamaan näitä lennosta, kun uusia osia piti olla saatavilla heti, muttei sitten ollutkaan. Ilmeisesti joulunaika teki tehtävänsä ja verkkokauppojen saldot ei pysynyt kysynnän mukana.

Loppujen lopuksi hinnaksi osille tuli 184 € (posteineen). Emolevy on Asrockin H410M-HDV/M.2. Prosessoriksi valikoitui Intel Celeron G5900. Ja nämä siis uudella LGA1200 -kannalla. Muistina 16 Gt Lexarin 2666 MHz DDR4 ja kiintolevynä se Hazen järjestelmälevyn takuusta saatu uusi 240 Gt Kingstonin UV400. Ostosten heikoimmaksi lenkiksi osoittautui Akygan -virtalähde. 15 € hurjalla hinnalla ei saanut onnea, vaan laite alkoi neljän päivän jälkeen boottailla ja lähti saman tien takuuhuoltoon. Onneksi ”vanha” Kolink jaksaa vääntää korvaajana. Josko tämä nyt sitten menisi seuraavat kahdeksan vuotta, tai edes viisi 🙂

Tiedon valtaväylällä

Internet-yhteys tuo keskustelun kulmakivi maaseudulla. Jos jollekulle on epäselvää, niin näin maaseutukaupungissa asuvana internetyhteydet ovat mitä ovat. Kuitua tulee paikkapaikoin ja 4G toimii miten sattuu, kuparit on pääsääntöisesti kerätty pois, mutta siellä täällä sitäkin kautta on mahdollisuus tiedon valtaväylälle vielä päästä. Oma internet on toiminut kahden yhteyden päällä 20/1M ADSL:n ja 150M 4G:n, näistä jälkimmäisen käytännönnopeudet ovat olleet sisäänpäin 2-15M ja ulospäin 1-7M välillä. Mutta koska Korona, etätyöt, perhe, niin eihän nuo nopeudet riitä.

Haapavedellä kuituhanke on aloitettu ja lopetettu, tai jotakin sen suuntaista, liian monesti. Viimeksi hankehakemus oli viimeisiä korjauksia vaille valmis ja tarvittiin korjattuun pöytäkirjaan vain allekirjoitukset, mutta niin vain saatiin sekin homma torpattua, yhden omaan napaansa tuijottelijan ansiosta. Tuohon mennessä Elisa ehti rakentamaan kuitua jonkin matkaa ja haalimaan näin ollen tärkeitä asiakkaita.

Joskus syksyllä kaupunki ilmoitti että Siikaverkko alkaa selvittämään kuidun rakentamista Haapavedelle. Elisa ei tällä kertaa kuitua alkanut laajentamaan, mutta loppuvuodesta huomasin että VDSL-saatavuus oli omaankin torppaan ilmaantunut. Työnantajalle viestiä ja kohta oli 100/50M VDSL käytössä, joskin ulospäin menevä kaista ei taivu kuin 25M, mutta sekin on jo huomattava parannus vanhaan. Aiemmin olin jo vaihtanut 4G-yhteyden 300M ”5G-yhteydeksi”, vaikka 5G-verkkoa ei oma operaattori Haapavedellä vielä tarjoakaan, niin 4G kyllä tuohon 300M taipuu. Ja koska nopeampi yhteys, niin priorisoituu korkeammalle nopeuksia jaettaessa (vink vink). Tosin oma Modeemi ei taipunut kuin max. 100M, joten se meni uusiksi. Nykyisellään 4G-yhteys näyttäisi keskinopeudeksi 58/29M. Joka nyt on jo ihan kohtuullinen, joskin vaihtelua on paljon, kuten ao. graafista käy selville. VDSL-liittymä on tässä kisassa ihan selkeä voittaja tasaisuudellaan.

pfSenssit

Joskus olen aiheesta tainnut mainitakin, mutta taloutemme internet on tullut jo pitkään ns. kahta reittiä, ADSL:n ja 4G:n läpi. Tämä ei ole ollut mikään operaattorin valmis viritelmä, vaan itse rakennettu ja ylläpidetty. Keskeisenä osana järjestelmää on ollut TP-Linkin TL-R470T+ kuormantasaava reititin. Tuo laite kuitenkin alkoi pikkuhiljaa osoittamaan resurssien puutetta. Oleellisimpina osana oli, että laitteessa on vain 100M verkkoliitännät.

Koska varastoon oli päässyt kertymään ylimääräistä rautaa parinkin koneen verran, niin päätin eräänä kauniina (saattoi olla rumakin) päivänä kokeilla gatewayn rakentamista pfSensellä. Alustavan selvityksen perusteella järjestelmästä löytyi kaikki tarvittavat ominaisuudet ja lisäksi paljon muutakin. Vielä kun aikanaan varastoon ostamani verkkokortit osoittautuivat Gbit-korteiksi, oli ilo ylimmillään. Nollabudjetilla sitten rakentelin koneen ja tuikkasin pfSensen sisään. Verkot kohdilleen, asetusten (manuaalinen) kopiointi laitteiden välillä ja johtojen vaihto. Siinähän se yksinkertaisuudessaan. Tosin, koska laitteet palvelinkaapissa ovat fyysisesti aivan eri paikoissa, niin hieman vaadittiin johtojumppaa, mutta muuten helppoa kuin mikä.

Virrankäyttö mahtaa tuolta osin olla hieman suurempaa, mutta tuskin montaa euroa vuositasolla eroa on, joten no props. Homma rokkaa ja pelittää, ja se on pääasia.

Hazen järjestelmälevy uusiksi

Mitenhän tämän blogin oppis muistaan silloin ku tulee noita asennuksia/hankintoja tehtyä, noh, julkaistaan näin jälkikäteen useampi artikkeli näin niinkuin melkein vuoden ajalta 😀

Maaliskuussa alkoi Hazen järjestelmälevynä toiminut Kingstonin UV400 SSD oireilemaan ja kirjoitusnopeudet jäivät n. kolmasosaan siitä mitä niitten piti olla. Noh, ei muuta kuin takuuajan puitteissa yhteyttä Jimmsiin ja prosessin pyörähdettyä olikin jo ”uusi” SSD odottamassa seikkailuja.

Koska kyseessä kuitenkin oli järjestelmälevy, niin olin kaukaa viisas ja ennen takuuprosessin aloittamista tilasin 512 Gt:n Gigabyten M.2 NVMe SSD:n, johon sitten järjestelmän siirsin ja homma rokkasi taas. Ja jottei homma menisi tylsäksi, niin NVMen päälle tilasin EK Waterblocksin jäähdytyssiilin. Tämä siis lähinnä visuaalinen lisä. Takuusta saatu levy jäi sitten odottamaan mahdollista toimintaympäristöään ”varastoon”.