Paketti kasaan

Koneen osat saapuivat kahdessa erässä maanantaina ja tiistaina. Tiistain pakettiin oli jääny vain vaimennuslevyt ja ledit, joten maanantaina päästiin jo kasaamaan. Joskin Posti onnistui toimituksiaan viivyttämään normaalista klo 17, aina kello 18:30 asti.

Työpöytä
Työpöytäkin siistiytyi kummasti

Maanantaina siis ajelin postiin ja noudin kotelon, virtalähteen ja muistit. Aiemminhan posti oli jo kiikuttanut uuden emolevyn ja prosessorin vesijäähdytyksen. Kotona sitten pakettia aukomaan ja kyllähän sieltä aarteita löytyi 🙂

Jokainen tietää miten käy kun kengännauhat solmii yhteen ja lähtee käveleen… no tohkeissani lähdin varastosta vauhdilla hakemaan antistaattista rannekettani, jolloin oikean jalan talvikengän nauhat tarttuivat vasemman kengän nauhakoukkuihin ja hihhei kun lennettiin t-paitasillaan hankeen vauhdikkaasti. Ja eihän se ranneke edes ollut varastossa, työpöydän laatikosta lopen löytyi. Seuraavaksi sitten kotelon kimppuun. Mallailin emolevyä koteloon ja ”mitäs punasta tuossa on, ööö, hei mitä hä, verta, mistä?!”. Taiston tuoksinassa olin onnistunut tökkäämään sormenpään johonkin ja ensitöikseen siivottiin sitten veripisarat pois emolevyltä. Kaikesta epäonnesta huolimatta, päätin jatkaa koneen kasausta.

Pikkuhiljaa osat alkoivat löytää paikkansa ilman suurempia ongelmia. Krakenin kans joutui hieman pähkäilemaan koteloon kiinnitystä, kunnes tajusin heidän onlineanimaatio-ohjeestaan klikata seuraavan vaiheen, jonka jo olin onnistunut itsekin päättelemään. Johdotuksissa tuli käytännössä vain yksi virhe, kun typerästi kytkin kotelopuhaltimet valmiiksi liitetyllä Molex-kaapelilla, enkä emolevyn puhallinpaikkoihin. Johdot sai todella fiksusti koteloon, eikä suuremmalti tarvinut niitten kans taistella. Yksi asia joka piti muistaa ensimmäisenä, kun aloittaa kasaamisen, oli kiintolevyjen kiinnitys alaosaan. Tämä siksi että jos/kun virtalähde ja kaikki johdot ovat paikallaan, niin ruuvien ruuvaaminen takaapäin kiintolevyihin on aikalailla mahdotonta. Noh, vanhat levyt jne… pysyy ne yhdeltä reunalta kiinnitettynäkin, eli unohdin siis tämän (eikä ainakaan vielä ole ollut resonointia havaittavissa) 😀 Alunperin suunnittelin ottavani toisen ulos puhaltavan kotelotuulettimen pois, jotta saan järkevämmin positiivisen paineen koteloon. Ja vaikka ko. puhaltimet puhalsivat alunperin täysillä, niin silti Krakenin puhaltimet minimiä puhaltaessaankin onnistuivat muodostamaan positiivisen paineen koteloon. Päädyin kuitenkin kiertämään ulos puhaltavien tuulettimien kierrosluvun 800 rpm heti kun olin korjannut niiden liitännän emolevylle.

20160203_203417Tiistaina saatiin sitten koneeseen vielä rgb-ledinauhat ja kontrolleri, sekä vaimennusmateriaali. Ja näiden asennuksen yhteydessä korjasin siis myös kotelotuulettimien liitännät. Ledinauhojen liimakiinnnitys oli lähinnä vitsi, mutta on ne nyt ihmeesti pysyneet paikoillaan. Toisessa ledinauhassa on lisäksi jonkinasteinen kosketushäiriö, ilmeisesti yhdessä vastuksessa ennen kolmea alimmaista lediä. Jos värin muuttaa keltaiseksi tai oranssiksi, niin kolme alimmaista lediä palaa vihreänä. Mikä toisaalta on varsin vinhan näköinen 🙂 Ledeihin olen kuitenkin loppujen lopuksi varsin tyytyväinen, mitä nyt kamera vääristää niiden värit vähän miten sattuu ja mm. valkoinen näyttää ihan siniseltä ja oranssi näyttää tuhruiselta valkoiselta yms… Vaimennusmateriaali olikin sitten ihan oma lukunsa. Päädyin sitä loppujen lopuksi liimaamaan vain emolevyn kiinnityslevyn pohjaan, alaosan kylkeen (lasin alle) ja etuosan ilmanottokanavan sisäpuolelle. Lasin alle tullut vaimennus oli hieman liian korkealla toisesta reunasta ja jouduin sitä työstämään jälkikäteen. Tuossa yhteydessä huomasin että materiaali on erittäin pehmeää ja repeää ikävästi liimauksien mukana. Sain kuitenkin tehtyä leikkauksen kohtuu siististi, mutta nyt kun tietää materiaalin luonteen, niin en sitä ko. koteloon taida muualle edes yrittää. Kuitenkin, äänentasot mitattuna on samaa luokkaa vanhan kotelon kans, mitä nyt erittäin kovilla, pitempään kestävillä kuormituksilla vesijäähyn puhaltimet pitää aika kiitettävää ääntä, tosin tähänkin on syynsä ylikellotuksella, josta kertonen seuraavassa blogitekstissä lisää.

Kingston HyperX Fury 1866 MHz -muistit

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

pccomponentes.com
© pccomponentes.com

Muistien valintakriteerinä oli ehkä yksi erikoisimmista. Vanhassa kokoonpanossa muistina oli 2x4Gt G.Skill RipjawsX 2133+ MHz DDR3, eli siis muistiväylää ylikellottamalla päästiin noihin 2133 MHz:n lukemiin. En ollut varma miten tuleva emolevyni tukee muistien kellotaajuuden ylikellottamista, vaikkakin siitä epäilyksiä oli (että tukee). Enkä kyllä asiaan edes jaksanut perehtyä, koska loppujen lopuksi se että onko muisti 1866 vai 2400 MHz, ei juurikaan asiaan vaikuta. No Ripjawseissa toki oli sekin hyvä puoli, että ne olivat CL9-viiveellä toimivia. Eli käytännössä siis kyseessä on erittäin pätevät muistikammat. WhiteBox kuitenkin rakentuu nimensä mukaisesti paljon valkoisen ja mustan ympärille, ja kun Ripjawsit ovat siniset, enkä niitä jaksa alkaa maalaamaan, niin myyn ne pois. Tilalle WhiteBoxiin tulee lähinnä saatavuuden ja värin (valkoinen) vuoksi Kingstonin HyperX Fury 1866 MHz CL10 -DDR3-muistit. En usko hirveästi häviäväni tässä vaihdossa, ainakaan mitä oma silmä erottaisi.

Muistia koneessa tulee olemaan 4 x 4 Gt:a. Trollikansa jo huutaa miksei 1×16, tai edes 2×8 Gt? No 1×16, onko noita kampoja, en edes vilkaissut x) mutta haloo, kaunista pitää yksi kampa muistipaikoissa ja kolme tyhjänä, samasta syystä 2 kampaa on hieman nounou. Käytännössä kuitenkin AMD-alustalla 16 Gt muistia on ainakin mulle enemmän kuin tarpeeksi. Nykyisen 8 Gt:n kans olen seurannut muistinkäyttöä satunnaisesti, enkä koskaa millään kuormalla missään tilanteessa ole päässyt yli 7 Gt:n. Joten miksi ihmeessä tahtoisin yli 16 Gt, tai periaatteessa edes yli 8 Gt:a.

”Toimituksen” huomautus näin muutaman vuoden jälkeen 2021:

Tokihan muistikampojen määrässä kannattaa huomioida myös käytettävissä olevat muistikanavat. Jos tuetaan vain single channelia, niin tällöin on teknisesti sama vaikka käyttää vain yhtä kampaa (jos mahdollista). Mutta jos tuetaan dual channelia, niin ehdottomasti vähintään kaksi kampaa käyttöön ja quad channelilla neljä. Yksinkertaistettuna, muisti on kokonaisuutena nopeampaa mitä paremmin käytettävissä olevat kanavat hyödynnetään.

Eli loppuyhteenvetona todettakoon. Olisin voinut ostaa toisen setin Ripjawseja, ja irrottaa jäähdytysrivat niistä ja maalata ne valkoiseksi, ei kummoinen homma. Laiskuus kuitenkin voitti ja päätin tilata Kingstonin valkoiset kammat, sen sijaan että alan askartelemaan ja pahimmassa tapauksessa jopa olisin onnistunut rikkomaan osan muisteista. Meinaan, askartelua varmasti ehdin tekemään muutenkin 😉

19″ räkkiprojekti

Tämä siis eräänlainen sivuprojekti, tai ikuisuusprojekti. Mutta koska tätä tuli eilen hieman edistettyä, niin kerrottakoon tästäkin hieman.

Kyseessä on siis varastoon rakentamani 19″ 42U -räkki. Käytännössä siis ostin räkkiraudat (kulmapystyt) ja rakensin niille kehikon, ruman ja karkean kakkoskakkosesta 🙂 Tuohon nyt sitten vihdoin viimein sain rakennultua hieman lisää eilen, kun kasasin siihen levystä sivuseinät ja katon. Vielä kun saadaan lattia ja ”ovet”, niin hep hep. Tarkoitus olisi maalata räkin runko (kakkoskakkoset) kirkkaan vihreäksi ja levyosat mustaksi. Ulkokulmiin tulee jonkinlainen listoitus, joko muovia tai alumiini, mitä luultavimmin mustaa. Sisäpuolelle on tarkoitus rakentaa liiketunnistimella kytkeytyvä vihreä led-valaistus etureunaan ja joku käytännöllisempi takareunalla, jos siis siellä tarvii asennushommia tehdä. Ovet on tarkoitus tehdä vain luukkuina joihin tulee jonkinlainen lukitussysteemi, jolloin kohtalaisen ahtaassa varastossa saan nätisti nostettua ovet pois edestä asennusten ajaksi, eikä tarvi miettiä että miten päin räkkiä pyöritän että saan oven mahtumaan auki (räkki on pyörien päällä). Etuluukkuihin on tarkoitus pistää hieman pleksiä, jotta saadaan pömpeli nätimmäksi.

Ja mitäkö tuo räkki sitten on syönyt. Todettakoon ensin, että räkki on liian iso ja puolikaskin (21U) riittäisi mainiosti. Mutta kun hintaero 21U ja 42U oli mitätön, niin… Ja tokihan rälläkkää ja sirkkeliä voin halutessani laulattaa ja pienentää räkkiä. Räkki toimii eräänlaisena keskuskaappina tietotekniikalle talossamme. Puhelinkaapeli on jatkettu räkkiin asti ja sieltä on jaettu Cat5-verkkoa ympäri taloa. Tällä hetkellä räkissä on ”tuotannossa” ADSL-modeemi, NAS-palvelin ja OwnCloud-palvelin. Alunperin modeemi oli siltana ja ClearOS:n gateway hoiti yhdistämisen nettiin yms… Gateway-palvelin kuitenkin sanoi sopimuksen irti, enkä ole ehtinyt ja jaksanut sitä korjata, joten näillä mennään. Toinen palvelinrauta räkissä on Proxmox-virtualisointialusta. Tuolla pyörittelen sekä oikeita, että paravirtualisointeja. Ilmeisesti ko. koneesta on myös toinen kiintolevy rikkoutunut, ja kone vetäisee ajoittain hernettä nekkuun, joten sekin vaatisi huoltoa. Palvelinrauta näissä on siis pääasiassa vanhaa käytöstä poistunutta, tutuilta haalittua PC-rautaa. Tämä yhdistettynä kylmään varastotilaan, on aika vikaherkkä kombo, joten sen vuoksi tuota räkkiä aloin aikanaan rakentamaan, jotta saisi palvelimet omaan pieneen ”ekosysteemiinsä” x) jossa ne ehkä hieman tuottaisivat itselleen lämpöä. Ainakin tuollaisessa parin kuution kaapissa se on todennäköisempää, kuin isohkossa varastotilassa avoräkissä :).

Tästä kenties lisää myöhemmin, jahka homma etenee ja saan kuvamateriaalia. Kylmä varasto ja talvi ei oikein houkuta rakentelemaan, joten ehkä keväämmällä.

EVGA GeForce GTX 960 SSC -näytönohjain

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

02G-P4-2966-KR_XL_1Näytönohjain… EVGA GTX 960 SSC ACX 2.0 on itsellä ensimmäinen hieman parempi pelinäytönohjain sitten GeForce2 MX 400 (vai mikä se oli silloin joskus) :D. Toki kun tarkaksi ruvetaan, niin tämä painos on vain 960 ja vain 2 Gt:n muistilla varustettu. Jossakin vaiheessa olisi unelmana saada GTX 980ti, mutta saa nyt nähdä päästäänkö sinne koskaan, 980 olis myös kova sana. Tai jos nyt unelmoinnista puhutaan niin Titan X 😛

Mutta se siitä unelmoinnista. Edellisen kerran konetta kasatessa tuuppasin siihen kohtuu edullisen GT 730:n, joka puolen vuoden jälkeen vaihtuikin GTX 750ti:iin. Näistä jälkimmäinen on muuten hinta-laatusuhteeltaan varsin mainio pelikortti, jos siis budjettiluokassa on tarkoitus pysyä. Ja jos on vielä hitusen ylimääräistä sijoittaa näytönohjaimeen, niin tuo GTX 960 on todella mainio laite. Näin jälkikäteen lähinnä harmittaa 2 Gt muisti tuossa laitteessa, mutta oma moka ostovaiheessa. Lähinnä tuon vuoksi suunnittelenkin/haaveilenkin GTX 980:stä. Toinen vaihtoehto olisi hommata toinen 960 ja pukata ne SLI-siltaan, mutta tuo 2Gt:n versio ei nyt tuohon vaihtoehtoon houkuta. Vaikka sinällään 2Gt on yhtä näyttöä käytettäessä aikalailla tarpeeksi.

Ja miksi sitten tuohon 960:een päädyin. Noh, piti saada 750ti korvattua hieman potkivammalla laitteella. Periaatteessa 750ti riitti itsellä kaikkeen muuhun pelaamiseen, mutta niinkin tuore peli, kuin MS Flight Simulator X vaatii sekä prosessorilta, että näytönohjaimelta aika paljon, joten update. Eikä tuo 960 vielä edes kovin vahvasti potki FSX:ää, kyseessä kun on vanhanaikainen paljon CPUa hyödyntävä peli, niin myös CPU on tuossa vahvassa osassa. Siihen nähden 960 on aikalailla ”tehokkain” mahdollinen näytönohjain, mitä esim. FX-8350:n kanssa on järkevää käyttää FSX:ään. Eli ko. prossu ei ehdi näyttikselle syöttää dataa niin nopeasti, etteikö näyttis pysyis perässä. Tämä siis vain minun teoria ja väittäisinkin että esim. 980:llä tuo hyötysuhde jäisi aika marginaaliseksi. jos siis FSX:ään haluaa potkua, niin goIntel, tämän voi varmentaa myös FSXMark11-testituloksista. Valitettavasti aktiiviset simulaattorikäyttäjät ovat valveutunutta sakkia ja lähes kaikki testitulokset on Inteliä, mutta keskustelusta löytyy myös AMD-tuloksia, jotka kyllä selkeästi jäävät jalkoihin.

Massamuistit

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

AA78160aKäydääs ensin läpi vanhat. Eli koneen vanhin osa löytyy vanhoista kiintolevyistä. Tämä on siis Samsung Spinpoint F1 -kiintolevy, kapasiteettia 500 Gt:a, 7200 RPM, 16 Mb cache ja 3 Gt:n Sata.  Kyseiseltä limpulta alkaa pikkuhiljaa ikä loppumaan, joten uuden levyn ostoon joutunee piakkoin. Olin luulossa että koneen molemmat kiintolevyt ovat samaa sarjaa, mutta itse asiassa NAS-asema lienee niellaissut toisen jo aiemmin. Toinen kiintolevy WhiteBoxissa tuleekin olemaan Western Digitalin Blue, josta mulla ei oikeastaan ole mitään hajua mistä tuollainen on itselle tullut, ilmeisesti jonkin vanhan koneen ”jäämistöä”. Kyseessä siis muuten samanlainen limppu kuin edellinenkin, mutta 6 Gt Sata liitännällä. Myös tämä alkaa ikänsä puolesta lähennellä autuaampia maita, joten uutta tilalle jossakin vaiheessa. Ja vaikka nämä uusiksi WhiteBoxiin meneekin, niin toimintaa ne tulee jatkamaan NAS-palvelimessa, jossa siis tälläkin hetkellä on kaksi 500 Gt levyä RAID1-asetuksilla. Hyvähän se on olla varalla limppuja, vaikkakin vanhoja 🙂 Niin ja hei, nuo kaks 500 Gt:n asemaa tulen todennäköisesti korvaamaan yhdellä Teran asemalla, tai ehkä kahdella, RAIDina ja 5400RPM ja…

312801-kingston-ssdnow-v300-series-sv300s3d7-angleVanhanaikaisista kiintolevyistä päästäänkin modernimpaan tekniikkaan. Muutama vuosi sitten mulla oli käyttökoneena Acer Aspire XC100!!! Kyllä, ajatuskin yököttää. Mutta tuohon aikaan olin taloudellisesti todella tiukilla ja tarjouksesta ostettuna kyseinen mylly oli todella halpa. Joskin myöhemmät kokemukset osoittivat sen myös todella huonoksi. Jossakin vaiheessa ostin kuitenkin kyseiseen Aceriin Kingston SSDNow 300-levyn, 120Gt kapasiteettia ja vanhaa kiintolevyä toki nopeampia, mutta ei se tuota Aceria pelastanut. Siinä siis historia ensimmäiselle Kingstonin ostolle. Valintakriteerinä oli lähinnä luku- ja kirjoitusnopeus (500 Gt/s). Useassa SSD:ssä tuo kirjoitusnopeus jää muuten huomattavasti lukunopeudesta, eli kannattaa olla näissäkin tarkkana. Toki hintakin näytteli tässä osaansa. Syksyllä tarttui sitten Kärkkäisellä käydessä matkaan samanmoinen SSD, mutta 240Gt:n kapasiteetilla. Kun noita sittemmin on päässyt kunnolla hyödyntämään, niin onhan ne ihan loistava vehkeitä.

Sen kummempaa dramatiikkaa ei levyihin liity tältä osin. Myöhemmässä vaiheessa toivottavasti lisää noitten vanhojen kiintolevyjen korvaamisesta.

AMD FX-8350 -prosessori

fx8350Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Alunperin ostin koneeseeni AMD FX-6300 -prosessorin. Joulun alla, kun ongelmat alkoivat kasaantumaan, päätin myös prosessorin pistää uusiksi. Jimmsiltä katselin FX-9xxx -sarjan prossuja, mutta niitä ei tuolloin saatavilla ollut, joten 8350 oli seuraavana listalla. Jälkikäteen asioita tutkailleena 8350 näyttisikin järkevämmälle vaihtoehdolle, kuin 9xxx -sarjan prossut. Ylikellotettavuus on parempi ja muiltakin osin prossua on kiitelty. Myös 8320 on paljon kehuttu, mutta hei, kyllähän tuo 8350 kestää kellottaa korkeammalle 😉 Siinä oikeastaan lyhykäisyydessään syy miksi ko. prossuun päädyin. Jos tuolloin olisin tiennyt, että myös emo menee piakkoin uusiksi niin… Intel, mutta aina ei voi voittaa (lähinnä omaa tyhmyyttä tämäkin siis) :/

Jos nyt vielä yleisesti ko. prossusta. Kyseessä siis AMD:n prosessoriperheen yksi tehoikkaimista prosessoreista tällä hetkellä. Kahdeksan ydintä pörräävät 4 GHz taajuudella. Tiettävästi ko. suoritinta saadaan ilmajäähdytteisenäkin ajettua 4,5 GHz taajuudella ja vesijäähdytteisenä sen pitäisi pysyä vakaana jopa 4,8 GHz:ssä. Ja kun uudessa kokoonpanossa kaikki kellotuksenkin suhteen pitäisi olla ok, niin kenties yritän omankin setin saada ainakin tuonn 4,5 GHz:iin ruuvattua 🙂

Sabertooth 990FX R2.0 -emolevy

20160128_094906~2Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Emolevyn tärkein valintakriteeri oli luonnollisten prosessorikannan, yms lisäksi virransyöttö (lieneekö oikea termi Power Phase englanniksi). Jotta AMD:n moniydinprosessori (yli neljä ydintä) toimii järkevissä lämpötiloissa, täytyy emolevyn Power Phase olla vähintään 6+2. Itsellä pieni ylikellottaja nosti päätään ja päädyin vaatimaan 8+2 Power Phasea. Toinen kohtalaisen tärkeä kriteeri oli SLI-yhteensopivuus. Vaikken tällä hetkellä omista kuin yhden näytöohjaimen, niin ehkäpä, kenties jossakin vaiheessa näitä tulee ujutettua useampi kopan sisään. Tai saattaa se olla ihan jotain muutakin SLInä, tai ilman 😉 Kyseinen emolevy on siinä mielessä budjettiratkaisu, että se on 8+2 -luokassa yksi halvimmista. Seuraava hintataso on jo sitten yli 250 euron, joten ihan sinne ei nyt taivuttu. Hintaa laitteelle oli Jimmsillä keksitty 191 €.

Muilta osin kyseessä on varsin pätevä viritelmä. Emolevyn komponentit ovat ns. TUF (The Ultimate Force) -komponentteja, ts. kyseessä on ”kovaa settiä” viiden vuoden takuulla. BIOSin (UEFI) saa nollattua kätevästi takapaneelista ja tarvittaessa sen saa jopa up-/downgradettua usb-tikulla, jos siis koneen saa täysin solmuun säädettyä 😮 Takapaneelista löytyy liitäntöjä pilvin pimein; 4xUSB3, 8xUSB2, 2s 6G eSata, yms… Ainut ”negatiivinen” asia emolevyssä oli 1866 MHz kellotaajuus muistiväylissä, tosin jossakin näin maininnan, että kellotettuna päästään tuonkin yli. Joskaan en jaksanut vielä tutkia virallista dokumentaatiota asian suhteen.

Emolevyn jo (kuten aiemmista postauksista käy ilmi) sain käsiini ja kyllähän tuossa ihan erilainen laatuvaikutelma on, kuin missään aiemmassa emolevyssä, mitä olen omistanut. Kunhan nyt vain saisi loputkin osat, niin pääsisi pikkuhiljaa kasaamaan boxia.

EVGA SuperNOVA 750 G2 -virtalähde ja Phobya-ledit

Jatkoa sarjaan miksi ja mitä. Tässä sarjassa pyrin valottamaan miksi jonkin komponentin tai lisälaitteen ostin. Sekä kertomaan hieman laitteesta itsestään.

Olin jo tilannut käytännössä kaiken oleellisen uuteen koneeseen, kun havahduin siihen, että nykyinen Chieftec A-80 650W -virtalähteeni on riittämätön kyseiselle kokoonpanolle. Tehon puolesta tuo riittäisi hyvin, mutta Chieftec on ilmeisesti säästänyt, tai tehnyt hommat vanhanaikaisesti ja +12V virta kulkee ns. kahdessa kiskossa, joista molemmat tarjoavat 26A. Pelkästään nykyisestä kokoonpanosta löytyvä GTX 960 -näytönohjain vaatii +12V olevan 28A. Vaikka kyseisellä virtalähteellä kone tälläkin hetkellä toimii ja pyörii, niin niitä epämääräisiä kaatumisia milloin mistäkin syystä tulee parhaimmillaan useita päivässä, edes ilman kuormaa. Tohtisin väittää että virtalähde aiheuttaa näistä ainakin osan.

220-G2-0750-XR_XL_4Aikani virtalähteitä tutkiskelin ja vaihtoehtoja oli XFX, Seasonic ja CoolerMaster. Jossakin kuitenkin törmäsin keskusteluun jossa kehuttiin EVGA G2-sarjan virtalähteitä erittäin laadukkaiksi ja hyviksi. EVGAa löytyi jo ennestään koneesta ja kun vilkaisu hintatasoon osoitti sen myös taloudellisesti järkeväksi, niin ei muuta kuin poweria tilaukseen. Tarkoitus oli tilata 650W versio, mutta 750 wattinen oli saanut varsin paljon herutusta osakseen, joten laitoinkin sen tilaukseen. Ja onpahan hieman rakennus-/kellotusvaraa 😉 Niin ja tässä se +12V virtakisko tarjoaa 62,4A, eli varsin riittävästi. Jimmsiltä virtalähde irtosi hintaan 129,90 €.

112526-p173874Ja jotta ikkunallinen kotelo ei vain olisi tylsä ”reikä seinässä” -ratkaisu, niin pitihän siihen tilata myös valaisua. Valaisusta tulee huolehtimaan kaksi Phobyan 300mm RGB ledinauhaa, jotka hanskataan Phobyan RGB-kontrollerin kautta. Alunperin pelkkä puhdas valkoinen ledinauha houkutteli, mutta koska nuo ei maltaita maksa, niin vaihtelun vuoksi oli sama ottaa RGB:t, saapahan halutessaan muitakin värejä. Kontrollerin hinta Jimmsillä oli 17 € ja 2 kpl ledinauhoja yhteensä 24 €.